keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jos ei ole helppoa työttömällä, niin ei ole työnantajallakaan



Ilolla tervehdin uudistusta, kun työnvälitys siirtyy pois valtiolta. Muutoksen taustalla on nykymuotoisen työnvälityksen tehottomuus ja valtiovallan haluttomuus lisätä määrärahoja. Vuonna 2019 siirrytään työnvälityksessä monituottajamalliin, jolloin työnvälityspalveluiden tuottaja voi olla kunta, yksityinen tai kolmas sektori.
Ongelmaksi varmasti nousee mm. tietosuoja, kun TE-toimisto ei ainakaan toistaiseksi voi antaa henkilötietoja eteenpäin, karenssien määrittely sekä palveluiden laatu ja luotettavuus. Palvelualttiutta uskon kuitenkin löytyvän aiempaa enemmän, sillä ihan pienistä rahasummista ei työnvälityspalveluissa ole kyse.

Kesällä otin yhteyttä paikalliseen TE-toimistoon, kun olin vailla uutta työntekijää. Laitoin heille tiedon tarpeestamme ja laadin kuvauksen tehtävästä ja toiveistamme työntekijän suhteen. Useamman viikon mittainen hakuaika päättyi, emmekä olleet saaneet yhtään hakemusta. Kesälomalla käväisi kyllä mielessä, että eikö todella Jyvässeudulta löydy yhtään toimistotyöstä kiinnostunutta, palkkatukeen oikeutettua henkilöä. Edellisen kerran vajaat neljä vuotta sitten sain vastaavaan tehtävään kymmeniä hakemuksia. Hakupäivän jälkeen laitoin palautetta työnvälityspalveluun, sekä johtajalle. Kukaan ei vastannut koskaan sähköpostiini, mutta muutaman päivän päästä sain ensimmäisen hakemuksen, joten saatoin päätellä, että asialle on vihdoin tehty jotain ja hakuaikaa jatkettiin. No, saimme hyvän työntekijän – hänen omasta aloitteestaan. Hän oli löytänyt työpaikan facebook-sivuiltamme. Kaksi haastattelemaani työnhakijaa kertoivat, että heille oli annettu työttömäksi ilmoittautuessaan päivämäärä, milloin heille soitettaisiin ja kartoitettaisiin työnhaun tilanne uudelleen, mutta kummallekaan ei kukaan ollut koskaan soittanut.
Jälkikäteen tuli TE-toimistosta kysely voivatko poistaa työpaikan tiedostoistaan hakuajan jo umpeuduttua. Tuohon vastasin, että kiitos, tehkää näin ja kerroin tyytymättömyyteni heidän palveluihinsa. Pian sen jälkeen sain kuin sainkin sähköpostin palvelujohtajalta jossa hän kertoi, että palkkatuen tavoitteena on edistää henkilöiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille ja tästä syystä kohdennamme palkkatukea vahvasti yrityksiin työllistämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön tekemien seurantojen mukaan yrityssektorille myönnetyt palkkatuet johtavat todennäköisemmin jatkotyöllistymiseen palkkatukijakson jälkeen.

Ihan mielenkiintoinen kannanotto. Toki ymmärrän tuonkin, että monet yhdistykset pyörittävät palkkatukilaisten rulettia, mutta meillä tällaista ei ole ollut. Edellinen työntekijämme lähti toisiin tehtäviin ja mielellämme tarjosimme vapautunutta tehtävää myös pitkäaikaistyöttömille.
Kylläpä olisin työantajana kiitollinen ripeästä ja asiallisesta palvelusta jos tämä uudistus sen toisi. Ja mahdollisesti joskus työttömäksi joutuessanikin uskoisin mieluummin asioivani aidosti palveluhenkisen työnvälittäjän kanssa, joka koettaa löytää molempaa osapuolta hyödyttävän ratkaisun ja vieläpä tekisi sen mielellään.

Julkaistu täällä: http://kokoomusjkl.blogspot.fi/2016/09/jos-ei-ole-helppoa-tyottomalla-niin-ei.html

maanantai 12. syyskuuta 2016

Finns inget dåligt väder, bara dåliga kläder



Tuo lausahdus tuli liiankin tutuksi opiskeluaikoina, kun purjehtiva työkaveri vastasi päivittelyyni vallitsevasta kelistä. Seuraavana kesänä kosto iski ja koko kesän porotti taivaan täydeltä ja sehän tiesi virvoitusjuomatehtaalla myös kuluttajapalvelun puolella melkoista ruuhkaa.

Vaan kyllä itselleni veneily on hyvän sään puuhaa. Keväällä kelit suosivat ja saimme veneen vesille heti toukokuun alussa. Vaan kuinkas kävikään, vene osoitti vuotamisen merkkejä talvihuollosta huolimatta ja pakkohan se oli nostaa kuivalle maalle ja viedä huoltoon. Huollossa vierähtikin sitten kutakuinkin kuukausi; ei ollut sopivaa osaa, tilattiin väärä osa, oli vähän muita kiireitä jne. No, vene kuitenkin saatiin ennen lomia takaisin veteen, mutta olipa trimmi jäänyt pojilta kalibroimatta. Lupasivat tulla ensi viikolla ja sitäkin seuraavalla viikolla, vaan eipä ole vielä näkynyt – josko talvella? Kyllä täytyy sanoa, että jos yhtään olisin teknisempi henkilö niin perustaisin venekorjaamon. Katteet kohdillaan, töitä riittää eikä asiakaspalvelusta tarvitse kantaa huolta kun omissa talleissa noita koneita ei juuri rassailla.

Onneksi muutamia aurinkoisia päiviä ja etenkin iltoja sattui heinä-elokuullekin. Mukaan pullo hyvää juomaa, kalaa eri muodoissaan, veneessä perunat kiehumaan ja totta kait jääkaapissa odotti jälkiruoka tai leivos venekahveja varten. Yhtään yöreissua emme tänä kesänä tehneet, johtuen nihkeistä keleistä ja nahkeista teineistä. Ensimmäinen kesä kun veneilimme paljon myös kahdestaan. Jalkapalloilijalle ei ole veneessämme tarpeeksi tilaa ja miksipä toinenkaan olisi lähtenyt mukaan kun ei ollut ketään kenen kanssa nahistella.  Kunnes vanhempi tytär keksi, että hänhän saa jo ajaa venettä.  Hyvinhän se jo sujuikin, tosin ikävä äiti oli taas kerran äiti ja torppasi sinänsä loistavan idean kaverisynttäreistä veneellä. Synttärit kyllä toteutuivat, mutta isä oli pakko kelpuuttaa mukaan kippariksi. Ihan vielä en tuon ikäiselle antaisi 220hv moottorilla varustettua venettä omiin käsiin vaikka lakimme sen toki sallisi. Kyllä, miten onkaan päässyt tällainen erhe lainsäätäjille käymään. Sen sijaan hallituksemme muistaa meitä veneilijöitä jo ensi vuonna veneverolla. Kun vesiteitä ei juuri tarvitse kunnossapitää, niin kaipa tämä poppoo sitten takaa meille veroa vastaan upeat veneilysäät. Mikäs sen hienompaa!

Se täytyy kyllä tunnustaa, että vaikka hienoja kelejäkin oli, niin ei kuitenkaan niin hienoja, että olisin uimassa tänä kesänä käynyt. Näissä vesissä uiminen vaatisi saunan, jotta koko loppupäivää ei tarvitsisi uintireissun jälkeen värjötellä. Veneestämme puuttuu sauna ja tulee puuttumaankin, mutta olisihan se hienoa jos saisimme Jyväsjärven rantaan jyväskyläläisten oman ”Löylyn”. Tyylikkään, hyvätasoisen, suurelle yleisölle avoimen saunan, jossa olisi riittävän iso terassi, tasokasta ruokaa ilman lihapiirakoita tai fine dining-leimaa, jonne ulkomaiset vieraat ja jopa veneilijätkin olisivat tervetulleita. Sitä odotellessa nautin aurinkoiset hetket veneilystä ja illan viiletessä siirryn lämmittelemään omaan saunaan ja ammeeseen, ilman rauhoittavaa laineiden liplatusta.