maanantai 2. syyskuuta 2019

33 prosenttisesti Sateenkaarikaupunki

Ei ollut sitten pienintäkään aikomusta laittaa enää lusikkaani tähän Pride-soppaan, mutta tänään epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus tuntui ylitsepääsemättömältä.

(https://www.ksml.fi/kotimaa/Joukko-Jyväskylän-kaupunginvaltuutettuja-kritisoi-virkamiesjohtoa-Pride-liputuksesta/1429239)

En alunperinkään ollut innoissani Jyväskylän virkamieskunnan päätöksestä lähteä Pride-viikkoon mukaan, saati nostamaan kaupungintalon salkoon pridelippuja jne. Vaan minkäs teet, ei tällaisia asioita meiltä valtuutetuilta kysellä, kaupunginhallitukselle tämä annettiin sentään tiedoksi vähän ennen liputusta.

Kyse ei todellakaan ole siitä, että olisin tasa-arvoa vastaan. Kyse ei ole myöskään siitä, että olisin jotain tiettyä seksuaalista suuntausta vastaan. Mielestäni jokainen saa edustaa ja olla juuri sellainen kuin on ja kaikille kuuluu samat oikeudet.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että kotikaupungissani ahdasmielisyys on lisääntynyt. Ja nimenomaan meitä enemmistöä edustavia heteroita kohtaan. Tuntuu, että kaikkien pitäisi edustaa nyt ainakin yhtä vähemmistöryhmää ollakseen jotain, vähintäänkin trendikäs.

Ei siinä mitään, onneksi olen keski-ikäinen täti, jonka ei tarvitse enää joka kotkotukseen lähteä mukaan. Mutta...siinä jo on, että jos en ole valmis vetämään pridelippua salkoon ja marssimaan Setan joukoissa, saan kuulla olevani tasa-arvon vastustaja, homojen vihaaja, mistä tiedät mitä lapsistasi tulee jne.

Mistä ihmeestä lähtien keski-ikäisen, työssäkäyvän, valkoisen heteronaisen tai -miehen on tarvinnut perustella olemassa olonsa tai omien arvojensa oikeutus. Itse näen sen niin, että tämän puna-vihreän uuden aallon myötä. Sellainen on uuden Aallon kaupunki....

Kysynpä kuitenkin yhden kysymyksen ääneen. Kuinka moni marssiin osallistunut tiesi, että marssin järjestäjä on Seta ry? Kuinka moni marssijoista oli lukenut Setan poliittisen ohjelman vuosille 2019-2022? Epäilenpä, ettei sitä edes lehtikuvan eturivin marssijat olleet ainakaan kokonaan sisäistäneet. Tai jos olivat, niin täytyy vain todeta, että kylläpä meillä todellakin on täysin eri näkemys tasa-arvosta.

Tiesittehän, että Setan poliittisen ohjelman tavoitteissa (https://seta.fi/ihmisoikeudet/poliittiset-painopistealueet-2019-2022/) lukee mm. seuraavaa: 
Sukupuolen itsemääräämisoikeus
Suomeen säädetään juridisen sukupuolen vahvistamista koskeva laki, joka mahdollistaa sukupuolimerkinnän korjaamisen oman ilmoituksen perusteella. Sterilisaatiovaatimuksesta korjaamisen ehtona luovutaan. 

Sukupuolen korjaaminen tehdään mahdolliseksi myös alaikäisille.

Suomessa otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuolimerkintä, joka tunnustaa ei-binäärit sukupuoli-identiteetit.

Henkilötunnuksista poistetaan sukupuolimerkintä.


Tällaisten tavoitteiden vuoksiko moni oikeasti marssiin osallistui? Enpä oikeastaan usko. Moniko alaikäinen oikeasti tietää mitä seksuaalisuus on ja millainen kehityskaari elämässä on edessä. Pitäisikö yhteiskunnan kenties maksaa muutaman vuoden päästä uusi leikkaus, jos oma ajatus omasta suuntautumisesta muuttuukin? Tai onko kukaan pohtinut paljonko koko väestön henkilötunnusten muuttaminen maksaisi jne.?

En voi muuta sanoa kuin, että aika heppoisin perustein kaupunki päätti lähteä vetämään liput salkoon, suojelemaan tapahtumaa ja kaupungin johto marssimaan Setan aatteen puolesta;
"Näimme liputuksen järkeväksi, ja sitä meiltä myös pyydettiin järjestäjien puolesta".  Eli kun pyydettiin, niin lähdettiin. Mutta toki, jos tarkoitus oli seistä Setan poliittisen ohjelman takana, niin silloinhan liputus oli paikallaan vai kävikö niin, että Mut kun ne pyysi...

Eikö meille kelpaa nykyinen 19.3. tasa-arvon päivä? Eikö silloin voisi järjestää kaikille yhteisen tapahtuman, jossa kaikkien meidän tasa-arvoa edistettäisiin yhdessä, ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, rotuun, uskontoon tmv. katsomatta. Se olisi mielestäni todellista tasa-arvoa.




'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.