Säästöjä yhdenvertaisuudella

Paljon puhutaan siitä, että Suomen hyvinvointivaltio voidaan pelastaa vain tekemällä rohkeita uudistuksia ja leikkauksia, joissa jokaisen on oltava mukana. Pohjoismaista hyvinvointimallia emme voi turvata velalla eikä verotusta kiristämällä, ne keinot on jo testattu – huonoin tuloksin.

Yhteiskunnan menot on mitoitettava tulojen mukaan, näin me kotitaloudetkin joudumme tekemään. Tällä hetkellä julkisen sektorin menot ovat verotuloihin nähden liian suuret. Tehostamista tarvitaan ja julkisen sektorin kilpailukyvystä on pidettävä huolta, jotta verovaroilla pystytään tuottamaan tarvittavat palvelut jatkossakin.  

Julkisella sektorilla on työssä n. 530 000 ihmistä. Suurimmalla osalla heistä lomapäiviä on yli 30 päivää, usein 38 päivää. Yksityisellä sektorilla lomapäiviä on yleisesti 30.  Tosiasiassa ero on isompi, sillä yksityisellä puolella lauantait lasketaan mukaan lomapäiviin.  Julkisen sektorin 38 lomapäivää tarkoittaa siis muutamaa päivää vaille kahdeksan viikon lomaa. Yksityisen sektorin palkansaaja saa viettää jopa kolme viikkoa vähemmän lomaa. Jos Suomen kaikki 530 000 julkisen sektorin työntekijää tekisivät kolme viikkoa enemmän töitä vuodessa, se tekisi kahdeksan tunnin työpäivällä laskettuna 64 miljoonaa tuntia. Tällä laskelmalla saataisiin kuntasektorilla 52 miljoonaa ylimääräistä työtuntia ja valtiolla 12 miljoonaa ylimääräistä työtuntia. Aika paljon.

Julkisella sektorilla ei myöskään ole samanlaista irtisanomisriskiä kuin yksityisen sektorin palkansaajalla tai yrittäjällä. Tilastokeskuksen taulukoiden mukaan puheet valtion pitkästä ja kapeasta leivästä eivät pidä kapeuden osalta paikkaansa. Monissa valtion tehtävissä ansaitaan vähintään sama ja usein enemmänkin kuin yksityisellä sektorilla, etenkin jos lomarahat otetaan huomioon. Yhden tehdyn työtunnin kustannus vuonna 2012 oli kuntasektorilla 29,50 euroa ja valtiolla 37,40 euroa. Julkinen sektori tehostuisi 1,95 miljardilla eurolla, jos vuosiloma olisi viisi viikkoa vuodessa kuten muillakin.

 Ihan huomiotta en jättäisi myöskään joidenkin alojen alhaisia eläkeikiä. Esimerkiksi puolustusvoimilla eläkkeitä säätelee valtion eläkelaki ja se on yleisestä järjestelmästä aikalailla poikkeava. Epäkohtia siinä on varmasti monia, mutta varsinkin nyt, kun yleistä eläkeikää on nostettu ja pitääkin nostaa, toivoisin kohtelun olevan yhdenvertaista. Toki leikkaukset ja työsuhde-etujen huononnukset kirpaisevat aina, mutta näkisin että tehostaminen kannattaa tehdä ennen kuin olemme pakon edessä, jolloin tarvittavat toimenpiteet voivat olla vielä rankempia.

Eivätkö nämä uudistukset edes osittain toteutettuina olisi sellaisia, mitkä eivät kurjistaisi kenenkään elämää kohtuuttomasti, vaan lisäisivät veronmaksajien yhdenvertaisuutta.

 

Kirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 16.4.2015

Yhteiskunta ja talous tarvitsevat hyvän lapsuuden eläneitä aikuisia!

Kodit ja vanhemmat ovat lasten terveen kasvun kannalta avainasemassa. Kun perheellä on kohtuullinen toimeentulo, aikaa huolenpitoon ja riittäviä palveluita vanhemmuuden tueksi, kodeissa voidaan hyvin.

Kotien ja perheiden hyvinvoinnissa näen kolme erityisen tärkeää osa-aluetta; yhdenvertaisuus, osallisuus ja arjenhallinta.

Ympäröivän yhteiskunnan on vahvistettava ja tuettava vanhemmuuteen liittyviä valmiuksia ja voimavaroja, mutta julkisten palveluiden ylläpito totutulla tasolla ei ole enää mahdollista. Siitä huolimatta palvelujärjestelmämme keskeisenä tehtävänä on edelleen oltava perheiden tukeminen, terveyttä – ja hyvinvointia edistävien palveluiden tarjoaminen, sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja ongelmien varhainen havaitseminen. Yhdenvertaisuus tarkoittaa minulle sitä, että kaikki ovat samanarvoisia ja esim. syrjintään ja lapsiperheköyhyyteen on puututtava eri alojen ja toimijoiden yhteistyöllä. Myös työnteon kannattavuuden parantaminen on selkeä parannus lastenkin asemaan.

Osallisuus syntyy osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Kolmas sektori, eli yhdistykset ja järjestöt eivät ole uhka julkisen sektorin palvelutuotannolle, vaan tuhannet apukädet yhteisen hyvinvointimme toteuttamiseen. Vapaaehtoistyö on yksi keino hillitä kulukasvua ja yhdessä tehden yhteisöllisyys lisääntyy, eri sukupolvet kohtaavat ja kaikkinainen hyvinvointimme kasvaa. Pienillä paikkakunnilla yhteisöllisyys on jo luontaisesti vahvempaa. Kyllä minäkin haikeana muistelen Karstulan vuosiani ja sitä kuinka pikaluistelurata ja luistelukilpailut saatiin aikaan yhteistyöllä. Viimeaikojen hienoin näyte tästä yhteishengestä on varmasti jäähalli.

Arjenhallinta ja arjen taitojen osaaminen on tärkeä osa sitä, kuinka yksilö ottaa vastuuta omasta elämästään, taloudestaan ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Uskon että meistä vanhemmista jokainen haluaisi antaa lapselleen mahdollisimman hyvät eväät elämään. Aina eivät perheen omat voimavarat tai taidot riitä ja siksi tarvitsemme paitsi yhteiskunnan apua, niin myös toisten ihmisten apua.  Näiden taitojen vahvistaminen on meidän kaikkien asia. Annetaan yhdessä lapsillemme ja nuorillemme parhaat mahdolliset eväät elämään.

 

 

(Kirjoitus julkaistu Viispiikkisessä 1.4.2015)

 

Miesvero??

Alla oleva teksti on Keski-Suomen Kokoomusnaisten hallituksen kirjoittama kannanotto. Itse en voi millään tavoin allekirjoittaa tätä kannanottoa, joka ilmeisesti oli tarkoitettu vitsiksi, siinä surkeasti epäonnistuen.

Toki olen samaa mieltä, että palkkaerot olisi saatava tasaantumaan, mutta asiaan vaikuttaa niin moni seikka, ettei ihan näin yksioikoisesti asiaa voi käsitellä.

Perheiden hyvinvointi on pääasiassa kiinni siitä rahamäärästä minkä huoltajat perheeseen tuovat. Lasten ja perheen hyvinvoinnin kannalta on aivan sama kumpi vanhemmista sen tulon perheelle tuo.

Lyhyesti kommentoin aihetta ylläolevalla kuvalla, joka mielestäni kertoo kaiken oleellisen :)

Hyvää naisten päivä kaikille naisille ja myös teille paljon parjatuille ihanille miehille!!

 

Kati-Erika

 

 

Keski-Suomen Kokoomusnaisten hallitus

Velat, naisten eurot ja miesten pussit – miesvero käyttöön?

Hyvinvointiyhteiskunnan menot ja palvelut rahoitetaan meidän itse kunkin rahoista verottamalla sekä velanotolla. Tätä nykyään julmetulla velanotolla! Valtio ottaa velkaa joka päivä 14 miljoonaa €, mikä on 4 €/pvä/työikäinen, vuodessa n. 1460 €. Ennestään valtiolla on velkaa 95 129 102 761 € (31.1.15), n 24 000 €/työikäinen (15-74v). Lisätäänpä tämä summa meidän jokaisen henkilökohtaiseen velkaan. Ja lisätään siihen vielä huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa otettava valtion lisävelka.  Voidaanko näin jatkaa?

Hyvinvointivaltio halutaan säilyttää, mutta onneksi myös valtiontalouden kriisitietoisuus on lisääntynyt. Menoja/velanottoa on karsittava, jotta ainakin hyvinvointivaltion peruselementit voidaan säilyttää. Mietitäänpä karsintaa! Todennäköisesti aika moni keksisi jotain karsittavia kohteita ja suurin osa siitä joukosta esittäisi karsittavaksi muita kuin itseensä kohdistuvia etuuksia tai itse käyttämiään palveluita. Mutta jos karsinnat olisi tehtävä omista etuisuuksistaan tai käyttämistään palveluista, päätös olisi huomattavasi vaikeampi. Kuitenkin näin eduskuntavaalien alla asiaa kannattaa miettiä ja evästää sekä ehdokkaita että valituksi tulleita.

Naisen euro on edelleen kaukana miehen eurosta. Ero on pienentynyt 30 vuoden aikana 4 senttiä. Tätä vauhtia tavoiteltava Naisen euro = Miehen euro saavutetaan vasta reilun 150 vuoden kuluttua. Saavutetaanko? Tyydyttääkö vauhti? Vaikutus heijastuu koko elämänkaaren ajan, myös ansaittuun eläkkeeseen, valtion tuloveroihin ja kulutukseen. Kaikkihan tietävät, että naiset pitävät shoppailusta. Yksi tulolähde valtiolle olisi myös shoppaileva nainen, jonka palkkataso on kunnossa.

Valtionvelka naista kohden on yhtä suuri kuin miestä kohden. Mitäs jos naisten ja miesten euron erisuuruisuus tasoitettaisiinkin verotuksella?  Verotaulukon mukaisen veron lisäksi miehet maksaisivat pussistaan miesveroa vuosittain aina sen mukaisesti mitä naisen eurosta puuttuu verrattuna miesten euroon ja nämä lisätulot käytettäisiin valtionvelan ylimääräisiin lyhennyksiin. Saataisiinko siihen kulumaan 150 vuotta?

Lisätietoja Riitta-Maija Hautamäki 0407077529

Ravintola-alalle nostetta

 

Ravintola-ala on maassamme todellisessa ahdingossa ja syitä siihen on monia. Suomalaisten ostovoiman heikkeneminen heikon työllisyystilanteen takia, venäläisten matkailijoiden väheneminen ja viime vuosina toteutettu talous- ja veropolitiikka ovat suurimpia syitä. Edustuskulujen verovähennysoikeuden leikkaaminen on ollut yksi lyhytnäköisimmistä päätöksistä mitä on tehty. Onneksi tilanteeseen saatiin tänä vuonna jo kuitenkin osittainen helpotus, ensi vuonna toivottavasti on astuttu jo vielä isompi askel taaksepäin.

Samaan aikaan Ruotsissa on saatu ravintola-alalle nostetta. Omasta muutaman vuoden kokemuksestani ravintola-alan yrityksen toimitusjohtajana tiedän alan haasteet Suomessa. Palkkakulut ovat alalla suuret suhteessa kokonaiskuluihin ja työntekijöiden palkkaaminen vaatii todella uskallusta ja tarkkaa harkintaa. Alalla työskentelee paljon nuoria, joten esimerkiksi alle 26-vuotiaiden työntekijöiden palkkojen sivukulujen puolittaminen madaltaisi huomattavasti palkkaamisen kynnystä. Näin toimittiin Ruotsissa ja hyvin tuloksin.

Lainsäädännön ja normien vähentäminen on alalla välttämätöntä. Sen sijaan keksitään jatkuvasti uusia sääntöjä ja kieltoja koskien mm. alkoholin mainontaa, keskioluen laimentamista tai myyntipaikkaa. Jos keskiolut siirrettäisiin Alkon hyllylle, oletettavasti oluen sijasta ostoskoriin tipahtaisi helpommin kossupullo kuin muutama oluttölkki. Kun varta vasten on ostoksille lähdetty, niin vaivalle pitää saada katetta.

Ennemmin kuin keskioluen myynnin rajoittamista kannatan anniskellun alkoholin arvonlisäveron alentamista 24 prosentista 14 prosenttiin. Sillä ohjattaisiin kulutusta takaisin ravintoloihin, mikä lisäisi myös ravintolaruoan kysyntää. Kotona juominen vähenisi kun nykyistä edullisemmat hinnat houkuttelisivat ihmisiä muiden pariin ravintoloihin. Lisääntynyt anniskelu toisi lisää verotuloja, sillä anniskellusta alkoholiannoksesta lähes puolet on veroja. Anniskellun alkoholin verotulot ovat kolminkertaiset vähittäismyytyyn alkoholiin verrattuna.

Ravintolakysynnän kasvaessa myös työllisyys paranisi, sillä anniskelu työllistää moninkertaisesti verrattuna vähittäismyyntiin.  Enkä usko että kovin moni voi väittää vastaan, etteikö anniskelumyynnistä aiheutuisi vähemmän haittoja kuin valvomattomissa oloissa nautituista juomista, ellei Viron viina sitten ole täkäläistä terveellisempää.  En usko, että tämänkään myötä juomakulttuuristamme tulisi yleiseurooppalaisempi, mutta ehkäpä myös anniskeluravintolat voisivat kehitellä ruokatarjontaansa monipuolisemmaksi, jotta juomansa nauttijalla olisi muitakin vaihtoehtoja kuin suolapähkinät ja possupihvi.

Seuraavan hallituksen näkisin mielelläni edistävän talouskasvua ja työllisyyttä mm. palauttamalla edustuskulujen verovähennysoikeuden, puolittamalla nuorten työntekijöiden palkkojen sivukulut ja alentamalla anniskellun alkoholin arvonlisäveron ruuan arvonlisäveron kanssa samalle tasolle.

 Julkaistu Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 23.2.2015

Kati-Erika Timperi

 

Elinvoimaa ja vai elinkeinopolitiikkaa

Jyväskylän elinkeinoelämä tarvitsee nyt uudenlaista otetta, jotta saamme seudullemme lisää yrityksiä ja jo olemassa olevat saavat parhaan mahdollisen avun toimintansa tueksi.

Seudullinen elinkeinoyhtiö Jykes Oy on varmasti ollut aikanaan toimiva sen hetkisiin tarpeisiin, mutta tämän päivän tilanne on kovasti erilainen kuin muutama vuosikymmen sitten. En usko, että jälleen kerran pelkästään palveluita tuotteistamalla saataisiin aikaan tarvittava muutos, vaikka sekin on ehkä tarpeen, kuten uusien toimintaa mittaavien ja kuvaavien mittareiden luominenkin.

Kun kyse on seutumme kannalta niinkin merkittävästä asiasta kuin seudun elinvoimasta, tulisi ihan ensimmäiseksi lähteä siitä, että Jykes Oy:n toimintaa ohjaa asiantuntijuuteen perustuva hallitus. Elinkeinoyhtiön hallituksen ei tulisi olla poliitikkojen temmellyskenttä, vaan hallitus tulisi muodostaa yrittäjistä ja kuntien virkamiehistä, jotka tuntevat oman alueensa yritysten tarpeet aivan varmasti paremmin kuin meistä yksikään poliitikko.

Hieman kyllä pelottaa kaupunkiorganisaatioomme perustettava uusi elinkeinoyksikkö. Ettei vaan kävisi niin, että samoja työntekijöitä siirrellään eri yksiköistä uuden hienon nimikkeen alle ja tämä yksikkö jatkaa elinkeinoyhtiön rinnalla toimintaansa. Tähän mennessä nähdyt suunnitelmat vaikuttavat kuitenkin hyviltä. Toivottavasti lopputulos on se, että kaupunki ohjaa ja toteuttaa omaa vahvaa elinkeinopolitiikkaa ja elinkeinoyhtiö vastaa pääosin seudullisesta toiminnasta.

Pelottaa, mutta mikään ei muutu jos ei kokeile. Kokeilukulttuurin soisi olevan isommassa roolissa, sillä aina voi todeta, että uudistus toimii tai ei toimi. Jos ei toimi, niin tehdään muutoksia ja kokeillaan uudestaan.  Harvemmin kokeilut johtavat siihen, että todetaan sen vanhan tavan tehdä asioita olevan sittenkin ylivertaisen hyvä. Viime vuosien aikana jyväskyläläiset ovat jo osoittaneet ennennäkemättömän avointa ja innovatiivista kokeilumieltä, toivottavasti sitä löytyy myös virkamiehiltä ja meiltä päättäjiltä.

Kati-Erika Timperi

Kansanedustajaehdokas (kok.)

Jyväskylä

 

 

Mielipidekirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 15.1.2015

Joulun missitoiveita

Kyllä on niin vaikea kestää tätä pimeää ja koleaa. Onneksi on jotain mitä odottaa. En tiedä olenko oudoin olento, mutta aina tarvitsee olla jotain odotettavaa. Se rauhoittaa, antaa tavoitteen, potkii eteenpäin, antaa luvan haaveilla ja auttaa jaksamaan. Joulunodotus on yksi niistä parhaista. Puuha kerrallaan on lähempänä sitä turvallista, lämmintä, hämärää, maistuvaa, pehmeää, rauhallista ja tuttua aikaa. Ei minua ahdista jouluvalmistelut, niitä on kiva suunnitella jo hyvissä ajoin ja toteuttaa sitten vähän kerrallaan.

Pian on ensimmäisten valojen aika, kynttilöiden aika alkoi jo lokakuussa. Marraskuun lopussa meillä on perinteisesti ripustettu lasten joulusukat takan edustalle ja niistä on joka aamu löytynyt joku pieni yllätys jouluun saakka. Nyt alkaa äidillä vain olla haastetta astetta enemmän, kun perheen teineille ei enää kelpaa tarrat ja pampulat. Lauantai on helppo kun siihen sattuu karkkipäivä, mutta entäpä ne muut kuusi. Ihan vielä kun ei perjantaisin joulusukasta löydy sidukkaa. Eikä se kyllä takan edessä haaleaksi lämmitettynä taitaisi kelvata varttuneemmillekaan. Mutta mielelläni näen asian eteen vähän vaivaa, sillä onhan se hellyttävää kun noin muuten kaikesta murisevat teinit rientävät aamulla paljain jaloin alakertaan aamun ensimmäisenä toimena kurkistamaan mitä sukasta mahtaa löytyä.

Jouluruuista selviämme yleensä aika helpolla kun lähes puoli sukua on saanut jonkin keittiöalan koulutuksen. Se toinen puoli on kyllä niitä insinöörejä joilla ei keittiöön juurikaan ole asiaa kinkunpaistoa enempää, siinä saa sentään käyttää ihan digitaalimittaria! Loput suvusta hoitaa sitten ne palovammat ja tikkaa sormiin veistetyt vekit.  Lopputuloksena lajeja pöydässä riittää, kun mukana pitää olla jokaisen omat suosikit, osa vanhoista perinteistä ja aina myös maailman uusia tuulia.

Lahjathan se onkin se vaikein rasti. Toki edelleen keräilen pitkin vuotta eteen osuvia mielenkiintoisia juttuja, mutta perheen nuorisolle ei oikein uskalla etukäteen ostaa juuri mitään. Mieli ja trendit kun muuttuvat niin, ettei ehdi kuin oppia sen edellisen kirjainyhdistelmän. Vaikka ei se yhtään helpompaa ole kun itseltä kysytään mitä toivoisit lahjaksi. En minä osaa sanoa yhtään mitään. Pienen pohtimisen jälkeen osaan sanoa ne samat kuin joka vuosi. Jos saisi rauhassa lukea kirjaa ja syödä suklaata uudet villasukat jalassa niin siinäpä se oleellisin. Mitä tuokin sitten kertoo muuta kuin, että arki väsyttää ja sitä on tultu jo siihen ikään, että pehmeitäkin paketteja osaa arvostaa.  Vaan tänä vuonna keksinkin jo vähän isomman pehmeän toiveen, saapa nähdä toteutuuko.

Tai jospa sitä tänä jouluna toivoisikin jotain yhtä ylevää kuin missit konsanaan. Ei sen vähempää kuin maailmanrauhaa. Sitä taitaa olla nyt syytä toivoa aiempaa hartaammin. Lisäksi toivoisin mielenrauhaa ja mielihyvää koko valtakuntaan. Että aina ei reviteltäisi isoja otsikoita, odotettaisi muiden epäonnistumista, valitettaisi, kieroiltaisi, kadehdittaisi ja etsittäisi omaa etua. Jos vaihteeksi oltaisiin toisillemme ystävällisiä, luottamuksen arvoisia ja uskoisimme yhteiseen hyvään.

Sanoisinpa, että aika moderni taitaa olla tuo joulutoiveeni; maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto!

Kolumni julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 22.11.2014

Suomalainen ruoka – olet sen arvoinen!

Kaksi kolmasosaa suomalaiskuluttajista haluaa syödä kotimaista ruokaa ja tarkistaa ruuan alkuperän, niin teen minäkin. Enkä olisi tarvinnut tästä edes muistutukseksi lomareissulla salaatista sairastumista.

Suomalaisen ruuan menekkiä ovat viime kuukausina entisestään lisänneet pakotetuotteet. Putin-juusto vietiin kaupoista lähes käsistä, samoin kävi suolattoman voin ja erään sulatejuustonkin myynti ylti monin paikoin hetkessä lähes samaan myyntiin kuin normaalisti koko vuoden aikana. Täytyy takana olla muutakin kuin vain edullinen hinta, sillä kuka kumma pystyy ja jaksaa vetää kermajuustoa napaansa kilokaupalla. Tietysti olisi tuotannon ja elintarviketeollisuudenkin kannalta mielekkäämpää, että kulutus jakautuisi tasaisemmin, mutta hyvä asiahan tämä taisi kuitenkin olla, että kansallistuntomme ja suomalaisen ruuan kulutus nousi Venäjän pakotteiden ansiosta. Jospa muutos kulutustottumuksissa olisi pysyvämpää. Ehkäpä myös suomalaisten sosiaalisuus ainakin hetkeksi lisääntyi, kun tuikituntemattoman asiakkaan kanssa uskaltauduttiin yhdessä etsimään sitä hyllyä missä Putin-juustot sijaitsevat, tai ainakin olisi pitänyt sijaita ja voivoteltiin juustojen loppumista.

Lähiruokaan kun saataisiin vielä samanlainen innostus aikaan. Lisäisihän lähiruuan käyttö myös seutumme taloudellista hyvinvointia ja mitä lähempänä ruoka on tuotettu ja valmistettu, sitä tuoreempaa se on ja sitä helpommin on selvitettävissä myös tuotteen alkuperä. Jotenkin ainakin minua lämmittäisi myös ajatus ruokahuoltomme varmuuden lisääntymisestä.

Suomalaista keittiötä kuvastavat puhtaat ja selkeät maut, tuoksut ja värit. Ruokakulttuurillemme on erityisen ominaista luonnonläheisyys. Makunautintomme perustuvat pitkälti vuodenaikojen mukaan vaihteleviin tuoreisiin ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Niinpä nyt lokakuussa ajankohtaisia ovat mm. suppilovahvero, puolukka, lammas, kaali, hirvi, poro ja lihattoman lokakuun viettäjät voivat iloita syyskalastuksen parhaasta ajasta ravintoparvien ollessa ahkerasti liikkeillä.

Kyllä minä mieleni niin hyvitin, kun huomasin miten sieniä ja marjoja arvostettiin Floridassa. Siellä ihmiset tuntuivat olevan aivan haltioissaan siitä, että ruoka tosiaan tulee luonnosta. Ovat valmiita maksamaan noin 20 pensasmustikkaa sisältävästä rasiasta neljä dollaria! Suomessa emme itse aina näe ruokamme arvoa, emmekä sitä, että puhdas maa, ilma ja vesi ovat yhä suomalaisen ruoantuotannon lähtökohtia.

Kyllä on ihana tunne, kun voi turvallisin mielin poimia oman ruokakauppansa hyllyltä haluamansa tuotteet. Tosin usein pohdiskelen millaista olisi jos maahamme rantautuisivat myös ulkomaiset marketit, löytyisikö niistä tuotteita joilla voisi helpommin virittäytyä takaisin makumatkojen tunnelmiin. Mitäpä jos vielä ateriaa täydentämään löytyisi meille ei-oluenjuojillekin ruokajuomaksi vaikkapa pullo hyvää viiniä. Sitä odotellessa taidan kiehauttaa jo syksyn ensimmäiset glögit oman pihan mustaherukkamehusta.

 

(Kolumni julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 25.10.2014)