Säästöjä yhdenvertaisuudella

Paljon puhutaan siitä, että Suomen hyvinvointivaltio voidaan pelastaa vain tekemällä rohkeita uudistuksia ja leikkauksia, joissa jokaisen on oltava mukana. Pohjoismaista hyvinvointimallia emme voi turvata velalla eikä verotusta kiristämällä, ne keinot on jo testattu – huonoin tuloksin.

Yhteiskunnan menot on mitoitettava tulojen mukaan, näin me kotitaloudetkin joudumme tekemään. Tällä hetkellä julkisen sektorin menot ovat verotuloihin nähden liian suuret. Tehostamista tarvitaan ja julkisen sektorin kilpailukyvystä on pidettävä huolta, jotta verovaroilla pystytään tuottamaan tarvittavat palvelut jatkossakin.  

Julkisella sektorilla on työssä n. 530 000 ihmistä. Suurimmalla osalla heistä lomapäiviä on yli 30 päivää, usein 38 päivää. Yksityisellä sektorilla lomapäiviä on yleisesti 30.  Tosiasiassa ero on isompi, sillä yksityisellä puolella lauantait lasketaan mukaan lomapäiviin.  Julkisen sektorin 38 lomapäivää tarkoittaa siis muutamaa päivää vaille kahdeksan viikon lomaa. Yksityisen sektorin palkansaaja saa viettää jopa kolme viikkoa vähemmän lomaa. Jos Suomen kaikki 530 000 julkisen sektorin työntekijää tekisivät kolme viikkoa enemmän töitä vuodessa, se tekisi kahdeksan tunnin työpäivällä laskettuna 64 miljoonaa tuntia. Tällä laskelmalla saataisiin kuntasektorilla 52 miljoonaa ylimääräistä työtuntia ja valtiolla 12 miljoonaa ylimääräistä työtuntia. Aika paljon.

Julkisella sektorilla ei myöskään ole samanlaista irtisanomisriskiä kuin yksityisen sektorin palkansaajalla tai yrittäjällä. Tilastokeskuksen taulukoiden mukaan puheet valtion pitkästä ja kapeasta leivästä eivät pidä kapeuden osalta paikkaansa. Monissa valtion tehtävissä ansaitaan vähintään sama ja usein enemmänkin kuin yksityisellä sektorilla, etenkin jos lomarahat otetaan huomioon. Yhden tehdyn työtunnin kustannus vuonna 2012 oli kuntasektorilla 29,50 euroa ja valtiolla 37,40 euroa. Julkinen sektori tehostuisi 1,95 miljardilla eurolla, jos vuosiloma olisi viisi viikkoa vuodessa kuten muillakin.

 Ihan huomiotta en jättäisi myöskään joidenkin alojen alhaisia eläkeikiä. Esimerkiksi puolustusvoimilla eläkkeitä säätelee valtion eläkelaki ja se on yleisestä järjestelmästä aikalailla poikkeava. Epäkohtia siinä on varmasti monia, mutta varsinkin nyt, kun yleistä eläkeikää on nostettu ja pitääkin nostaa, toivoisin kohtelun olevan yhdenvertaista. Toki leikkaukset ja työsuhde-etujen huononnukset kirpaisevat aina, mutta näkisin että tehostaminen kannattaa tehdä ennen kuin olemme pakon edessä, jolloin tarvittavat toimenpiteet voivat olla vielä rankempia.

Eivätkö nämä uudistukset edes osittain toteutettuina olisi sellaisia, mitkä eivät kurjistaisi kenenkään elämää kohtuuttomasti, vaan lisäisivät veronmaksajien yhdenvertaisuutta.

 

Kirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 16.4.2015

Yhteiskunta ja talous tarvitsevat hyvän lapsuuden eläneitä aikuisia!

Kodit ja vanhemmat ovat lasten terveen kasvun kannalta avainasemassa. Kun perheellä on kohtuullinen toimeentulo, aikaa huolenpitoon ja riittäviä palveluita vanhemmuuden tueksi, kodeissa voidaan hyvin.

Kotien ja perheiden hyvinvoinnissa näen kolme erityisen tärkeää osa-aluetta; yhdenvertaisuus, osallisuus ja arjenhallinta.

Ympäröivän yhteiskunnan on vahvistettava ja tuettava vanhemmuuteen liittyviä valmiuksia ja voimavaroja, mutta julkisten palveluiden ylläpito totutulla tasolla ei ole enää mahdollista. Siitä huolimatta palvelujärjestelmämme keskeisenä tehtävänä on edelleen oltava perheiden tukeminen, terveyttä – ja hyvinvointia edistävien palveluiden tarjoaminen, sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja ongelmien varhainen havaitseminen. Yhdenvertaisuus tarkoittaa minulle sitä, että kaikki ovat samanarvoisia ja esim. syrjintään ja lapsiperheköyhyyteen on puututtava eri alojen ja toimijoiden yhteistyöllä. Myös työnteon kannattavuuden parantaminen on selkeä parannus lastenkin asemaan.

Osallisuus syntyy osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Kolmas sektori, eli yhdistykset ja järjestöt eivät ole uhka julkisen sektorin palvelutuotannolle, vaan tuhannet apukädet yhteisen hyvinvointimme toteuttamiseen. Vapaaehtoistyö on yksi keino hillitä kulukasvua ja yhdessä tehden yhteisöllisyys lisääntyy, eri sukupolvet kohtaavat ja kaikkinainen hyvinvointimme kasvaa. Pienillä paikkakunnilla yhteisöllisyys on jo luontaisesti vahvempaa. Kyllä minäkin haikeana muistelen Karstulan vuosiani ja sitä kuinka pikaluistelurata ja luistelukilpailut saatiin aikaan yhteistyöllä. Viimeaikojen hienoin näyte tästä yhteishengestä on varmasti jäähalli.

Arjenhallinta ja arjen taitojen osaaminen on tärkeä osa sitä, kuinka yksilö ottaa vastuuta omasta elämästään, taloudestaan ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Uskon että meistä vanhemmista jokainen haluaisi antaa lapselleen mahdollisimman hyvät eväät elämään. Aina eivät perheen omat voimavarat tai taidot riitä ja siksi tarvitsemme paitsi yhteiskunnan apua, niin myös toisten ihmisten apua.  Näiden taitojen vahvistaminen on meidän kaikkien asia. Annetaan yhdessä lapsillemme ja nuorillemme parhaat mahdolliset eväät elämään.

 

 

(Kirjoitus julkaistu Viispiikkisessä 1.4.2015)