Jyväskylän kaupungin organisaatiossa on monenlaisia lautakuntia, johtokuntia, työryhmiä ja toimikuntia, kuten työllisyystoimikunta ja hyvinvointipoliittinen toimikunta. Itse toimin tuon viimeksi mainitun toimikunnan varapuheenjohtajana. Olen tässä nyt muutaman vuoden seurannut kyseisen toimikunnan työskentelyä ja olen kyllä vähintäänkin turhautunut.
Vuodesta toiseen listalle on kerätty asioita jotka saatetaan toimikunnalle tiedoksi. Toukokuun kokouksessa oli läsnä 6 viranhaltijaa ja 6 poliitikkoa. Käsittelimme vajaan kolmen tunnin kokouksesta tunnin Jyväskylän monikulttuurisuusohjelmaa 2013–2016. Yllättävän moneen kohtaan oli virkamiehillä selitys, että kyseisiä asioita ei ole mitattu, niihin ei ole mittareita tai on mitattu, mutta tiedot ovat hajallaan eri yksiköissä eikä niitä siten saada samaan raporttiin. Esimerkiksi ohjelmaan oli merkitty: ”Tavoite: Varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa toteutuu rasismin ja rasistisen häirinnän nollatoleranssi. Mittari: Rasismin ja rasistisen häirinnän tunnusmerkit täyttävien tapausten määrä varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa vuosittain. Lopputulos: Rasismin ja rasistisen häirinnän tunnusmerkkejä täyttäviä tapauksia ei ole varhaiskasvatuksessa ainakaan tilastoitu.”
Aivan varmasti tällaisia tapauksia on ollut, mutta niitä ei ole tilastoitu. Muistan äitinä täytelleeni tässä vuosien aikana useampiakin lomakkeita joissa on kysytty mm. onko lapsesi kohdannut rasismia päiväkodissa, koulussa jne. Tietoa kerätään, mutta edistääkö se mitään. Ketä tällainen toiminta palvelee ja mikä virka on toimikunnalla, jossa emme voi kun todeta saaneemme asiat tiedoksi.
Kävin vilkaisemassa kaupungin nettisivuilta pöytäkirjoja, joita työllisyystoimikunta on tänä vuonna tehnyt. Kahden kokouksen aikana on saatu päätettyä kokouskäytännöt ja kokousajat. Listalla ollut työllisyyspalveluiden kehittäminen oli kuitattu päätöksenä: työllisyystoimikunta keskustelee työllisyyspalveluiden kehittämisestä, päätös hyväksyttiin. Lisäksi näissä kahdessa kokouksessa oli keskusteltu kolmesta valtuustoaloitteesta.
Meillä olisi tässä kaupungissa varmasti paljon tekemistä työllisyyden ja hyvinvoinnin saralla, mutta asiat eivät hoidu kokouksissa istumalla tai raportoimalla.
Olenkin esittänyt hyvinvointipoliittisen toimikunnan kokouksessa ja kaupunginhallituksen kokouksessa, että kyseisen toimikunnan voisi lakkauttaa. Tai jos tämä ei onnistu, niin voisiko toimikunnan yhdistää toiseen, viranhaltijoista koostuvaan hyvinvointiryhmään, jos poliittisia päättäjiä on tarpeen olla mukana?
Ilokseni asiaa on luvattu selvittää ainakin näiden kahden toimikunnan osalta. Nähtäväksi siis jää, vaihtuuko Jyväskylässäkin toimettomuus vähitellen toimeliaisuudeksi.
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 30.6.2015