Odotettu vastaus

Selvittelin leikkitelineasiaa kyseisen lausunnon antaneelta viranhaltijalta ja sain sen suuntaisen vastauksen kaupunginpuutarhurilta kuin olin kuvitellutkin:

"Leikkivälineiden turvallisuus on välinevalmistajan, tässä tapauksessa ahtaasti tulkiten leikkivälineen luovuttajan vastuulla. Koska välineet ovat vanhoja emme voi taata niiden kuntoa, mistä seuraa pahimmassa tapauksessa vahingon sattuessa, että lasku tulee kaupungin maksettavaksi. Vahingon mahdollisuuksia syntyy myös asiantuntemattoman ja virheellisen pystytyksen seurauksena. ".

Mitään selvää pykälää tmv. ei siis ainakaan vielä löytynyt ja ihan tällainen vastaus ei minua tyydyttänyt, joten Timo Koivisto jatkaa asian selvittelyä. Ja kun kuluttaja-asiat -ja lainsäädäntöhän ovat juuri ominta alaani, selvittelin asiaa myös Kuluttajaviraston kanssa, sillä leikkikentät ja leikkivälineet ovat kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia. Toivon, että saan tällä viikolla vielä virallisen vastauksen heiltäkin.

Täytyy kyllä todeta, että todella ahtaasti tässä ollaan nyt sitten asiaa jälleen kerran tulkittu. Pitäisikö ehkä kieltää kaikkien omiin ja taloyhtiöiden pihoihin laitettavat telineet, sillä ainahan on mahdollista että ne on pystytetty väärin. On totta, että leikkipaikoilla on turvallisuudesta huolehtiminen omistajan vastuulla ja vastuu säilyy omistajalla, vaikka ylläpidosta huolehtisikin joku muu taho. Mutta jos esim. asukas haluaisi omaan pihaansa ostaa telineen, niin eiköhän silloin olisi myös vastuussa telineestä joka siellä omalla pihalla sijaitsee. Sen sijaan taitaa olla monimutkaisempi kysymys, voisiko esim. asukasyhdistys saada lakkautettuun lähipuistoon hallintaoikeuden ja pystyttää sinne välineet, joiden kunnossapidosta vastaa asukasyhdistys. Mutta saattaisihan joku vastaava malli olla hyvällä tahdolla ja maalaisjärjellä hoidettavissa.

Samalla tässä tulee pohtineeksi, voisiko käytöstä poistetut, mutta täysin käyttökuntoiset telineet siirtää sen verran nätisti varastoon odottamaan, että niistä olisi vielä jatkossakin käytettäväksi esim. myymällä asukasyhdistyksille tai yksittäisille kaupunkilaisille. Kovin moni on kauhuissaan katsellut, kuinka ihan käyttökelpoiset välineet surutta nostellaan kaivinkoneella lavalle. Eihän tuolla myynnillä varmaan kaupungin taloutta kuntoon saisi, mutta olisi edes jonkinnäköinen osoitus siitä, että resurssiviisaus ei ole vain hienoja strategioita.

Järki käteen Jyväskylä

 

Ei voi kyllä taas kuin päivitellä kaupunkimme leikkipuistoihin liittyvää touhua. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, hieman eri näkökulmasta. http://kati-erika.blogspot.fi/search?updated-max=2012-10-15T11:22:00-07:00&max-results=7

Miten on mahdollista, että kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen vetoaa siihen, että käytöstä poistettuja leikkitelineitä ei voi myydä eteenpäin, koska vastuu telineen turvallisuudesta ei siirry ostajalle.  Nyt on kyllä ihan pakko lähteä selvittelemään missä tällainen laki seisoo.  Tässähän voisi alkaa epäilemään, että kaupunki ei voi myydä esim. omistamiaan autojaan eteenpäin, sillä vastuu turvallisuudesta ei siirry uudelle kuskille?

Olen itse asunut neljä vuotta Budapestissä ja edelleen käyn siellä vuosittain lomailemassa. Toukokuussa kävin katselemassa entistä kotiamme ja kiertelin lähipuistoja ja ulkoilualueita. Yllä oleva kuva on sieltä. Kaupungin puistosta. Jos en ihan väärin muista, niin Unkarikin on EU-maa. Sattuupa olemaan vielä Nato-maakin, mitä en yhtään pistäisi pahaksi meilläkään.

Kovin toisen näköisiä ovat puistojen leikkitelineet siellä tavallisilla asuinalueilla, näin monessa muussakin Keski-Euroopan kaupungissa. Toki viimeisen päälle hienoja puistoja löytyy sieltäkin, mutta vain muutamia. En toki ole hienoja leikkipuistoja vastaan, mutta  riittäisikö joskus vähän vähempikin, jossa jäisi tilaa lapsen omalle luovuudelle, eikä kaikki olisi valmiiksi rakennettuja kalliita elämyspuistoja. Johtuuko tämä ero leikkipuistojen tasossa nyt siitä, että meillä on eri lait vai noudattavatko toiset lakia omaksi tappiokseen asti ja toiset ehkä vähän lievemmin.

Onko tosiaan niin, että Suomessa suurin uhka mitä lapsiamme kohtaa, ovat leikkipuistojen välineet?

Ehkä olisi oikeasti pohdittava onko tämä maa lakeja vai ihmisiä varten. EU-rekisterissä on kutakuinkin 17684 voimassa olevaa säädöstä. Suomessa meillä on vielä 1700 omaa lakia ja siihen vielä päälle asetukset, ohjeet ja muut normit joita todella on ja riittää. Vuonna 2013 säädöskokoelmassamme julkaistiin 1331 säädöstä. Näistä eduskunnan käsittelemiä lakeja tai muutoksia oli 635. Uusia lakejakin eduskunta sääti 84. Kyllä, eduskunnan tehtävä on nimenomaan säätää lakeja, mutta eikö meille entiset lait riitä tai ainakin vähän vähempi määrä uusia. Jotenkin tuntuu siltä, että kansanedustajamme haluavat aina vaan lisää ja lisää lakeja. Taitaa lakien säätäminen olla liian helppoa nykyään ja tehtaillaanko niitä samalla innolla kuin esimerkiksi valtuustoaloitteita siinä toivossa, että saadaan oma nimi esiin. En tiedä, mutta tolkuttomalta tämä nykymeno tuntuu. Voisiko seuraavan eduskunnan tavoite olla turhien lakien ja säädösten purkaminen ja kansalaisten vapauden ja vastuun palauttaminen.  

Harkinta-aikaa

Tämä loppukesä on aikaa, jolloin moni poliitikko miettii lähtisikö ehdolle eduskuntaan. Ymmärrän tuon myllerryksen mitä mielissä käy. Riittääkö oma osaaminen, mitkä ovat ne minulle tärkeimmät asiat, kestänkö vaalikiertueen tahtia, jaksanko henkistä painetta ja jatkuvaa arvostelua.

Itselle tuntui jotenkin luontevalta jatkolta pohtia ihan tosissaan seuraavaa askelta, sillä kunnallispolitiikka on tullut nyt viimeistään tutuksi, kun päivittäin sen kanssa on tekemisissä. On helpompaa kun tietää miten kuntataloudessa asiat toimivat, peilata valtion tason päätösten heijastumista kuntiin, kotitalouksiin ja yksittäisiin ihmisiin.

Omiksi vahvuuksikseni tiesin talouden, kolmannen sektorin ja kotitalouksien haasteiden tuntemuksen. Yliopistossa pääaineeni oli kuluttajaekonomia ja siitä olen kyllä aidosti ylpeä. Meitä Viikistä valmistuneita on vähän, kaksitoista opiskelijaa otetaan vuosittain alaa opiskelemaan. Monelle kuluttajaekonomia ei kerro oikein mitään. Suurimpia ainekokonaisuuksia omissa opinnoissani olivat kansantaloustiede, kuluttajakäyttäytyminen, tilastotiede, sekä rahoitus ja lainsäädäntö.

Kun minua pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin, tarvitsin minäkin harkinta-aikaa. Sen olin jo valtuustossa ja kaupunginhallituksessa huomannut, että asiat eivät ole mitään ydinfysiikkaa tai kvanttimekaniikkaa, mutta aikaa, asioihin perehtymistä ja johdonmukaisuutta tarvitaan. Niihin olin valmis. Vaan edelleen mietitytti se yksi ikävä puoli, mikä näyttää leimaavan nykyaikaa.

Kaikki on julkista, poliitikot yleistä riistaa ja yksityisyyttä tai arvostusta ei ole juuri olemassakaan. Viime vuosien tuntumalla sanoisin, että ne pitävät kovinta meteliä ja arvostelevat suurimmalla äänellä, ketkä eivät ole itse valmiita käyttämään omaa aikaansa yhteiskuntamme hyväksi. Sieltä tulee ne kärkevimmät arvostelut ja herroittelut ja kohinat suurista palkkioista. No, sen voin kyllä kertoa, että ei tätä kaikkea ihan vain rahan voimalla jaksa, esim. itselleni jää yhden kokouksen palkkiosta käteen 48 euroa ja kokoukseen valmisteluineen kuluu aikaa viidestä tunnista eteenpäin.

Kyllä isoimmat taistot kävin itseni kanssa juuri tuosta yksityisyyden menettämisestä. Nykyinen ilmapiiri on se, että kaikkea saa kuvata, kaikkea saa haukkua ja mitä negatiivisempaa sen parempaa. Lasteni vuoksi harkitsin asiaa pitkään. Itse en ole vielä joutunut kovin negatiivisten asioiden kanssa tekemisiin, ainoastaan ulkonäköni vuoksi. Olen saanut kuulla kuinka olen ”päässyt piireihin” vain ulkonäköni vuoksi, toisaalta olen saanut kuulla, että inhoan sinua ulkonäkösi takia, kuullut olevani ruma tai kotkannenäinen kuiva ämmä.  En voi väittää etteivätkö nämä kommentit olisivat missään tuntuneet ja saaneet pohtimaan aiempia hetkiä elämässäni, joissa olen ulkonäköäni joutunut miettimään vaikka koskaan en itseäni ole kummoisena pitänyt ja asialle kauheasti aikaa suonut. 

Mutta enemmänkin olen huolissani lapsista ja nuorista. Millaisen kuvan me aikuiset heille annamme, jos toisen arvostelu on ihan ok ja hyväksyttävää. Jättääkö joku elämässään jotain tekemättä, tai luopuuko unelmistaan siinä pelossa ettei jaksa paineita ja arvostelua. Harva meistä on ulkonäköään, perhettään tai elintasoaan saanut lapsuudessaan valita. Niillä mennään mitä on ja aina voi koittaa parantaa, mutta se ei voi olla mikään itseisarvo, vaan se, että saisi elää onnelliseen elämän hyväksyttynä ja rakastettuna. Ulkonäöllä tai varallisuudella kun ei kuitenkaan ole lopulta merkitystä, ainoastaan sillä mitä on antanut toisille.

Mikä sitten auttaa jaksamaan. Hyvät keskustelut ihmisten kanssa, kun vaikeistakin asioista puhutaan rakentavaan sävyyn ketään syyttelemättä ja toisia mustamaalaamatta. Toisten poliitikkojen tuoma tuki ja ymmärrys, että samassa veneessä ollaan ja vaikeuksista huolimatta haluamme saada asioita parempaan suuntaan ja yhteiskuntaamme kestävämmälle pohjalle. Myös tunne siitä, että itse ainakin on yrittänyt.

Toivon tsemppiä, lujaa luonnetta ja vahvaa itsetuntoa kaikille ehdolle lähteneille tai sitä harkitseville.  Ja suvaitsevaisuutta, lämmintä sydäntä ja kaunista käytöstä meille kaikille!