Joulun missitoiveita

Kyllä on niin vaikea kestää tätä pimeää ja koleaa. Onneksi on jotain mitä odottaa. En tiedä olenko oudoin olento, mutta aina tarvitsee olla jotain odotettavaa. Se rauhoittaa, antaa tavoitteen, potkii eteenpäin, antaa luvan haaveilla ja auttaa jaksamaan. Joulunodotus on yksi niistä parhaista. Puuha kerrallaan on lähempänä sitä turvallista, lämmintä, hämärää, maistuvaa, pehmeää, rauhallista ja tuttua aikaa. Ei minua ahdista jouluvalmistelut, niitä on kiva suunnitella jo hyvissä ajoin ja toteuttaa sitten vähän kerrallaan.

Pian on ensimmäisten valojen aika, kynttilöiden aika alkoi jo lokakuussa. Marraskuun lopussa meillä on perinteisesti ripustettu lasten joulusukat takan edustalle ja niistä on joka aamu löytynyt joku pieni yllätys jouluun saakka. Nyt alkaa äidillä vain olla haastetta astetta enemmän, kun perheen teineille ei enää kelpaa tarrat ja pampulat. Lauantai on helppo kun siihen sattuu karkkipäivä, mutta entäpä ne muut kuusi. Ihan vielä kun ei perjantaisin joulusukasta löydy sidukkaa. Eikä se kyllä takan edessä haaleaksi lämmitettynä taitaisi kelvata varttuneemmillekaan. Mutta mielelläni näen asian eteen vähän vaivaa, sillä onhan se hellyttävää kun noin muuten kaikesta murisevat teinit rientävät aamulla paljain jaloin alakertaan aamun ensimmäisenä toimena kurkistamaan mitä sukasta mahtaa löytyä.

Jouluruuista selviämme yleensä aika helpolla kun lähes puoli sukua on saanut jonkin keittiöalan koulutuksen. Se toinen puoli on kyllä niitä insinöörejä joilla ei keittiöön juurikaan ole asiaa kinkunpaistoa enempää, siinä saa sentään käyttää ihan digitaalimittaria! Loput suvusta hoitaa sitten ne palovammat ja tikkaa sormiin veistetyt vekit.  Lopputuloksena lajeja pöydässä riittää, kun mukana pitää olla jokaisen omat suosikit, osa vanhoista perinteistä ja aina myös maailman uusia tuulia.

Lahjathan se onkin se vaikein rasti. Toki edelleen keräilen pitkin vuotta eteen osuvia mielenkiintoisia juttuja, mutta perheen nuorisolle ei oikein uskalla etukäteen ostaa juuri mitään. Mieli ja trendit kun muuttuvat niin, ettei ehdi kuin oppia sen edellisen kirjainyhdistelmän. Vaikka ei se yhtään helpompaa ole kun itseltä kysytään mitä toivoisit lahjaksi. En minä osaa sanoa yhtään mitään. Pienen pohtimisen jälkeen osaan sanoa ne samat kuin joka vuosi. Jos saisi rauhassa lukea kirjaa ja syödä suklaata uudet villasukat jalassa niin siinäpä se oleellisin. Mitä tuokin sitten kertoo muuta kuin, että arki väsyttää ja sitä on tultu jo siihen ikään, että pehmeitäkin paketteja osaa arvostaa.  Vaan tänä vuonna keksinkin jo vähän isomman pehmeän toiveen, saapa nähdä toteutuuko.

Tai jospa sitä tänä jouluna toivoisikin jotain yhtä ylevää kuin missit konsanaan. Ei sen vähempää kuin maailmanrauhaa. Sitä taitaa olla nyt syytä toivoa aiempaa hartaammin. Lisäksi toivoisin mielenrauhaa ja mielihyvää koko valtakuntaan. Että aina ei reviteltäisi isoja otsikoita, odotettaisi muiden epäonnistumista, valitettaisi, kieroiltaisi, kadehdittaisi ja etsittäisi omaa etua. Jos vaihteeksi oltaisiin toisillemme ystävällisiä, luottamuksen arvoisia ja uskoisimme yhteiseen hyvään.

Sanoisinpa, että aika moderni taitaa olla tuo joulutoiveeni; maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto!

Kolumni julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 22.11.2014

Suomalainen ruoka – olet sen arvoinen!

Kaksi kolmasosaa suomalaiskuluttajista haluaa syödä kotimaista ruokaa ja tarkistaa ruuan alkuperän, niin teen minäkin. Enkä olisi tarvinnut tästä edes muistutukseksi lomareissulla salaatista sairastumista.

Suomalaisen ruuan menekkiä ovat viime kuukausina entisestään lisänneet pakotetuotteet. Putin-juusto vietiin kaupoista lähes käsistä, samoin kävi suolattoman voin ja erään sulatejuustonkin myynti ylti monin paikoin hetkessä lähes samaan myyntiin kuin normaalisti koko vuoden aikana. Täytyy takana olla muutakin kuin vain edullinen hinta, sillä kuka kumma pystyy ja jaksaa vetää kermajuustoa napaansa kilokaupalla. Tietysti olisi tuotannon ja elintarviketeollisuudenkin kannalta mielekkäämpää, että kulutus jakautuisi tasaisemmin, mutta hyvä asiahan tämä taisi kuitenkin olla, että kansallistuntomme ja suomalaisen ruuan kulutus nousi Venäjän pakotteiden ansiosta. Jospa muutos kulutustottumuksissa olisi pysyvämpää. Ehkäpä myös suomalaisten sosiaalisuus ainakin hetkeksi lisääntyi, kun tuikituntemattoman asiakkaan kanssa uskaltauduttiin yhdessä etsimään sitä hyllyä missä Putin-juustot sijaitsevat, tai ainakin olisi pitänyt sijaita ja voivoteltiin juustojen loppumista.

Lähiruokaan kun saataisiin vielä samanlainen innostus aikaan. Lisäisihän lähiruuan käyttö myös seutumme taloudellista hyvinvointia ja mitä lähempänä ruoka on tuotettu ja valmistettu, sitä tuoreempaa se on ja sitä helpommin on selvitettävissä myös tuotteen alkuperä. Jotenkin ainakin minua lämmittäisi myös ajatus ruokahuoltomme varmuuden lisääntymisestä.

Suomalaista keittiötä kuvastavat puhtaat ja selkeät maut, tuoksut ja värit. Ruokakulttuurillemme on erityisen ominaista luonnonläheisyys. Makunautintomme perustuvat pitkälti vuodenaikojen mukaan vaihteleviin tuoreisiin ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Niinpä nyt lokakuussa ajankohtaisia ovat mm. suppilovahvero, puolukka, lammas, kaali, hirvi, poro ja lihattoman lokakuun viettäjät voivat iloita syyskalastuksen parhaasta ajasta ravintoparvien ollessa ahkerasti liikkeillä.

Kyllä minä mieleni niin hyvitin, kun huomasin miten sieniä ja marjoja arvostettiin Floridassa. Siellä ihmiset tuntuivat olevan aivan haltioissaan siitä, että ruoka tosiaan tulee luonnosta. Ovat valmiita maksamaan noin 20 pensasmustikkaa sisältävästä rasiasta neljä dollaria! Suomessa emme itse aina näe ruokamme arvoa, emmekä sitä, että puhdas maa, ilma ja vesi ovat yhä suomalaisen ruoantuotannon lähtökohtia.

Kyllä on ihana tunne, kun voi turvallisin mielin poimia oman ruokakauppansa hyllyltä haluamansa tuotteet. Tosin usein pohdiskelen millaista olisi jos maahamme rantautuisivat myös ulkomaiset marketit, löytyisikö niistä tuotteita joilla voisi helpommin virittäytyä takaisin makumatkojen tunnelmiin. Mitäpä jos vielä ateriaa täydentämään löytyisi meille ei-oluenjuojillekin ruokajuomaksi vaikkapa pullo hyvää viiniä. Sitä odotellessa taidan kiehauttaa jo syksyn ensimmäiset glögit oman pihan mustaherukkamehusta.

 

(Kolumni julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 25.10.2014)

Kuluttajaturvallisuutta äärimmillään vai viranhaltijan velttoutta

Olipas työn ja tuskan takana saada selvyys mitä EU-määräystä kaupungin viranhaltija tarkoitti kertoessaan, etteivät jyväskyläläiset voi ostaa lakkautettujen leikkipuistojen välineitä.

Ehkä työ ja tuska johtui siitä, ettei sellaista määräystä ole. Olin yhteyksissä sekä Kuluttajavirastoon, että Tukesiin ja molemmista sain vahvistuksen asiaan.

Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011 perustuu kyllä EU:n tuoteturvallisuusdirektiiviin, mutta tuossa direktiivissä määritellään lähinnä standardit välinevalmistajia varten. Meillä Suomessahan kuluttajalainsäädäntö on aina ollut himpun verran edellä ja ehkä tiukempaakin, etenkin tuoteturvallisuuden osalta kuin EU-maissa yleensä.

Laki ei siis suoraan kiellä myymästä leikkipuistovälineitä, mutta toki myyjän tulee varmistua tuotteen turvallisuudesta, samoin kuin koko ketjun. Eli välinevalmistaja, myyjä ja käyttäjä ovat vastuussa turvallisuudesta. Eteenpäin myytävän tuotteen on siis oltava ehjä ja oikeasta asennuksesta on kerrottava ostajalle. Ja tämähän on helppoa, sillä monilla valmistajilla (kuten vaikka Lappset) asennusohjeet löytyvät nettisivuilta, joista löytyy myös huoltokirjalomakkeet ym.
 Ostaja itse vastaa asennuksen laadusta, kuten välineen huollosta ja oikeasta käytöstä.

Käytöstä poistettujen välineiden ei myöskään tarvitse täyttää uusimpia standardeja, vaan valmistushetken mukaiset standardit.

Siis toiveissa saattaakin olla, että kaupunki tekee lähiaikoina ohjeistuksen leikkipuistovälineiden myynnistä kaupunkilaisille! Voittaisiko sittenkin järki tässäkin asiassa ja käyttökelpoiset välineet pääsisivät kaatopaikan sijaan käyttöön. Ihan vielä en uskalla hihkaista, mutta jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan kaupungin tiedotetta asiasta :)  

Odotettu vastaus

Selvittelin leikkitelineasiaa kyseisen lausunnon antaneelta viranhaltijalta ja sain sen suuntaisen vastauksen kaupunginpuutarhurilta kuin olin kuvitellutkin:

"Leikkivälineiden turvallisuus on välinevalmistajan, tässä tapauksessa ahtaasti tulkiten leikkivälineen luovuttajan vastuulla. Koska välineet ovat vanhoja emme voi taata niiden kuntoa, mistä seuraa pahimmassa tapauksessa vahingon sattuessa, että lasku tulee kaupungin maksettavaksi. Vahingon mahdollisuuksia syntyy myös asiantuntemattoman ja virheellisen pystytyksen seurauksena. ".

Mitään selvää pykälää tmv. ei siis ainakaan vielä löytynyt ja ihan tällainen vastaus ei minua tyydyttänyt, joten Timo Koivisto jatkaa asian selvittelyä. Ja kun kuluttaja-asiat -ja lainsäädäntöhän ovat juuri ominta alaani, selvittelin asiaa myös Kuluttajaviraston kanssa, sillä leikkikentät ja leikkivälineet ovat kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia. Toivon, että saan tällä viikolla vielä virallisen vastauksen heiltäkin.

Täytyy kyllä todeta, että todella ahtaasti tässä ollaan nyt sitten asiaa jälleen kerran tulkittu. Pitäisikö ehkä kieltää kaikkien omiin ja taloyhtiöiden pihoihin laitettavat telineet, sillä ainahan on mahdollista että ne on pystytetty väärin. On totta, että leikkipaikoilla on turvallisuudesta huolehtiminen omistajan vastuulla ja vastuu säilyy omistajalla, vaikka ylläpidosta huolehtisikin joku muu taho. Mutta jos esim. asukas haluaisi omaan pihaansa ostaa telineen, niin eiköhän silloin olisi myös vastuussa telineestä joka siellä omalla pihalla sijaitsee. Sen sijaan taitaa olla monimutkaisempi kysymys, voisiko esim. asukasyhdistys saada lakkautettuun lähipuistoon hallintaoikeuden ja pystyttää sinne välineet, joiden kunnossapidosta vastaa asukasyhdistys. Mutta saattaisihan joku vastaava malli olla hyvällä tahdolla ja maalaisjärjellä hoidettavissa.

Samalla tässä tulee pohtineeksi, voisiko käytöstä poistetut, mutta täysin käyttökuntoiset telineet siirtää sen verran nätisti varastoon odottamaan, että niistä olisi vielä jatkossakin käytettäväksi esim. myymällä asukasyhdistyksille tai yksittäisille kaupunkilaisille. Kovin moni on kauhuissaan katsellut, kuinka ihan käyttökelpoiset välineet surutta nostellaan kaivinkoneella lavalle. Eihän tuolla myynnillä varmaan kaupungin taloutta kuntoon saisi, mutta olisi edes jonkinnäköinen osoitus siitä, että resurssiviisaus ei ole vain hienoja strategioita.

Järki käteen Jyväskylä

 

Ei voi kyllä taas kuin päivitellä kaupunkimme leikkipuistoihin liittyvää touhua. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, hieman eri näkökulmasta. http://kati-erika.blogspot.fi/search?updated-max=2012-10-15T11:22:00-07:00&max-results=7

Miten on mahdollista, että kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen vetoaa siihen, että käytöstä poistettuja leikkitelineitä ei voi myydä eteenpäin, koska vastuu telineen turvallisuudesta ei siirry ostajalle.  Nyt on kyllä ihan pakko lähteä selvittelemään missä tällainen laki seisoo.  Tässähän voisi alkaa epäilemään, että kaupunki ei voi myydä esim. omistamiaan autojaan eteenpäin, sillä vastuu turvallisuudesta ei siirry uudelle kuskille?

Olen itse asunut neljä vuotta Budapestissä ja edelleen käyn siellä vuosittain lomailemassa. Toukokuussa kävin katselemassa entistä kotiamme ja kiertelin lähipuistoja ja ulkoilualueita. Yllä oleva kuva on sieltä. Kaupungin puistosta. Jos en ihan väärin muista, niin Unkarikin on EU-maa. Sattuupa olemaan vielä Nato-maakin, mitä en yhtään pistäisi pahaksi meilläkään.

Kovin toisen näköisiä ovat puistojen leikkitelineet siellä tavallisilla asuinalueilla, näin monessa muussakin Keski-Euroopan kaupungissa. Toki viimeisen päälle hienoja puistoja löytyy sieltäkin, mutta vain muutamia. En toki ole hienoja leikkipuistoja vastaan, mutta  riittäisikö joskus vähän vähempikin, jossa jäisi tilaa lapsen omalle luovuudelle, eikä kaikki olisi valmiiksi rakennettuja kalliita elämyspuistoja. Johtuuko tämä ero leikkipuistojen tasossa nyt siitä, että meillä on eri lait vai noudattavatko toiset lakia omaksi tappiokseen asti ja toiset ehkä vähän lievemmin.

Onko tosiaan niin, että Suomessa suurin uhka mitä lapsiamme kohtaa, ovat leikkipuistojen välineet?

Ehkä olisi oikeasti pohdittava onko tämä maa lakeja vai ihmisiä varten. EU-rekisterissä on kutakuinkin 17684 voimassa olevaa säädöstä. Suomessa meillä on vielä 1700 omaa lakia ja siihen vielä päälle asetukset, ohjeet ja muut normit joita todella on ja riittää. Vuonna 2013 säädöskokoelmassamme julkaistiin 1331 säädöstä. Näistä eduskunnan käsittelemiä lakeja tai muutoksia oli 635. Uusia lakejakin eduskunta sääti 84. Kyllä, eduskunnan tehtävä on nimenomaan säätää lakeja, mutta eikö meille entiset lait riitä tai ainakin vähän vähempi määrä uusia. Jotenkin tuntuu siltä, että kansanedustajamme haluavat aina vaan lisää ja lisää lakeja. Taitaa lakien säätäminen olla liian helppoa nykyään ja tehtaillaanko niitä samalla innolla kuin esimerkiksi valtuustoaloitteita siinä toivossa, että saadaan oma nimi esiin. En tiedä, mutta tolkuttomalta tämä nykymeno tuntuu. Voisiko seuraavan eduskunnan tavoite olla turhien lakien ja säädösten purkaminen ja kansalaisten vapauden ja vastuun palauttaminen.  

Harkinta-aikaa

Tämä loppukesä on aikaa, jolloin moni poliitikko miettii lähtisikö ehdolle eduskuntaan. Ymmärrän tuon myllerryksen mitä mielissä käy. Riittääkö oma osaaminen, mitkä ovat ne minulle tärkeimmät asiat, kestänkö vaalikiertueen tahtia, jaksanko henkistä painetta ja jatkuvaa arvostelua.

Itselle tuntui jotenkin luontevalta jatkolta pohtia ihan tosissaan seuraavaa askelta, sillä kunnallispolitiikka on tullut nyt viimeistään tutuksi, kun päivittäin sen kanssa on tekemisissä. On helpompaa kun tietää miten kuntataloudessa asiat toimivat, peilata valtion tason päätösten heijastumista kuntiin, kotitalouksiin ja yksittäisiin ihmisiin.

Omiksi vahvuuksikseni tiesin talouden, kolmannen sektorin ja kotitalouksien haasteiden tuntemuksen. Yliopistossa pääaineeni oli kuluttajaekonomia ja siitä olen kyllä aidosti ylpeä. Meitä Viikistä valmistuneita on vähän, kaksitoista opiskelijaa otetaan vuosittain alaa opiskelemaan. Monelle kuluttajaekonomia ei kerro oikein mitään. Suurimpia ainekokonaisuuksia omissa opinnoissani olivat kansantaloustiede, kuluttajakäyttäytyminen, tilastotiede, sekä rahoitus ja lainsäädäntö.

Kun minua pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin, tarvitsin minäkin harkinta-aikaa. Sen olin jo valtuustossa ja kaupunginhallituksessa huomannut, että asiat eivät ole mitään ydinfysiikkaa tai kvanttimekaniikkaa, mutta aikaa, asioihin perehtymistä ja johdonmukaisuutta tarvitaan. Niihin olin valmis. Vaan edelleen mietitytti se yksi ikävä puoli, mikä näyttää leimaavan nykyaikaa.

Kaikki on julkista, poliitikot yleistä riistaa ja yksityisyyttä tai arvostusta ei ole juuri olemassakaan. Viime vuosien tuntumalla sanoisin, että ne pitävät kovinta meteliä ja arvostelevat suurimmalla äänellä, ketkä eivät ole itse valmiita käyttämään omaa aikaansa yhteiskuntamme hyväksi. Sieltä tulee ne kärkevimmät arvostelut ja herroittelut ja kohinat suurista palkkioista. No, sen voin kyllä kertoa, että ei tätä kaikkea ihan vain rahan voimalla jaksa, esim. itselleni jää yhden kokouksen palkkiosta käteen 48 euroa ja kokoukseen valmisteluineen kuluu aikaa viidestä tunnista eteenpäin.

Kyllä isoimmat taistot kävin itseni kanssa juuri tuosta yksityisyyden menettämisestä. Nykyinen ilmapiiri on se, että kaikkea saa kuvata, kaikkea saa haukkua ja mitä negatiivisempaa sen parempaa. Lasteni vuoksi harkitsin asiaa pitkään. Itse en ole vielä joutunut kovin negatiivisten asioiden kanssa tekemisiin, ainoastaan ulkonäköni vuoksi. Olen saanut kuulla kuinka olen ”päässyt piireihin” vain ulkonäköni vuoksi, toisaalta olen saanut kuulla, että inhoan sinua ulkonäkösi takia, kuullut olevani ruma tai kotkannenäinen kuiva ämmä.  En voi väittää etteivätkö nämä kommentit olisivat missään tuntuneet ja saaneet pohtimaan aiempia hetkiä elämässäni, joissa olen ulkonäköäni joutunut miettimään vaikka koskaan en itseäni ole kummoisena pitänyt ja asialle kauheasti aikaa suonut. 

Mutta enemmänkin olen huolissani lapsista ja nuorista. Millaisen kuvan me aikuiset heille annamme, jos toisen arvostelu on ihan ok ja hyväksyttävää. Jättääkö joku elämässään jotain tekemättä, tai luopuuko unelmistaan siinä pelossa ettei jaksa paineita ja arvostelua. Harva meistä on ulkonäköään, perhettään tai elintasoaan saanut lapsuudessaan valita. Niillä mennään mitä on ja aina voi koittaa parantaa, mutta se ei voi olla mikään itseisarvo, vaan se, että saisi elää onnelliseen elämän hyväksyttynä ja rakastettuna. Ulkonäöllä tai varallisuudella kun ei kuitenkaan ole lopulta merkitystä, ainoastaan sillä mitä on antanut toisille.

Mikä sitten auttaa jaksamaan. Hyvät keskustelut ihmisten kanssa, kun vaikeistakin asioista puhutaan rakentavaan sävyyn ketään syyttelemättä ja toisia mustamaalaamatta. Toisten poliitikkojen tuoma tuki ja ymmärrys, että samassa veneessä ollaan ja vaikeuksista huolimatta haluamme saada asioita parempaan suuntaan ja yhteiskuntaamme kestävämmälle pohjalle. Myös tunne siitä, että itse ainakin on yrittänyt.

Toivon tsemppiä, lujaa luonnetta ja vahvaa itsetuntoa kaikille ehdolle lähteneille tai sitä harkitseville.  Ja suvaitsevaisuutta, lämmintä sydäntä ja kaunista käytöstä meille kaikille!

Valtuustovuosi takana

                                              Kuva: Marjo Pakka

Niin vaan on ensimmäinen valtuustovuosi ja monet vaalit ja valinnat takana. Kiitos kaikille minua tukeneille.

Muutama vuosi sitten pohdin hartaasti yrittääkkö  yhdistystoiminnasta näkyvämmin mukaan kunnallispolitiikkaan. Kuukausia asiaa pohdittuani ja kymmenien ihmisten kanssa juteltuani päätin kokeilla miten käy. No hyvinhän siinä kävi.

Ennakkoasenteeni oli vähän kaiken suhteen – pessimisti ei pety. Ja täytyy todeta, että tuo oli juurikin minulle sopiva näkökulma. Olin toki pitkään politiikkaa seurannut ja usein turhautunut ja välillä kiukustunutkin sitä touhua katsellessa ja kuunnellessa. Niin usein tuntui aivan tossijaiset asiat nousevan päällimmäisiksi, oman edun tavoittelijat eivät näyttäytyneet vähemmistönä, pienet piirit kiehuvat omissa keitoksissaan ja vouhotusta tuntui riittävän vähän joka asiassa.

Aatokseni ei tuosta juuri ole muuttuneet. Tuohon kaikkeen olen törmännyt, lisäksi harmittaa joidenkin valtuutettujen epäkohtelias käytös; kuten huutelu salissa, nukkuminen valtuuston aikana, omien asioiden ja etujen ajaminen, juoruilu ja erinäisten pelien pelailu, toisten mollaminen, halveksuminen ja eriarvoistaminen puolueen, aatteen tai mielipiteiden perusteella jne. Sydämensivistyksen soisin olevan aatteenpaloa vahvempaa.

Mutta…..monen monta hyvääkin asiaa on tullut eteen. Olen saanut tavata mukavia ihmisiä (kyllä, yli puoluerajojen) joihin en välttämättä olisi muuten törmännyt, olen saanut uskomattoman paljon kauniita viestejä, terveisiä ja toiveita kuntalaisilta ja päässyt perehtymään oikein perusteellisesti muutamiin minua todella kiinnostaviin asioihin.

Vouhotus ei edelleenkään ole minua varten, kuten ei yhden asian puolesta kampanjointi tai puheiden pitäminen puhumisen ilosta. Olen kyllä kova puhumaan, mutta usein olen enemmänkin tarkkailijan roolissa.  En kylläkään siksi etten uskaltaisi sanoa mitä ajattelen, usein vain koen että ihan jokaista asiaa ei tarvitse härkkiä. Mieluummin kerään tietoa, analysoin ja muodostan mielipiteeni niiden perusteella ja jos oikein sopiva tilaisuus tulee, voin jopa sanoa jotain!! Intohimoni on erityisesti talous.  Saatan olla juuri se ikävä ämmä joka pyytää tarkempia tuloslaskelmia nähtäväksi tai tilastotietoja aiemmilta vuosilta, jotta pääsen lukujen taakse.  Niihin olen hautautunut usein huomaamattani pitkiksikin ajoiksi ja kehtaanko edes sanoa millaista iloa olen joskus tuntenut kun olen mielestäni löytänyt luvuista yhteyksiä asioille. Vaikka talousasioihinkin keskittymisen voisi nähdä myös yhden asian ajamisena, koen että on kuitenkin kyse asiasta joka koskettaa kaikkia kuntalaisia, ei vain lapsia, vanhuksia, keski-ikäisiä tai maahanmuuttajia.  Jos talousasiat on kunnossa, kaikki saavat siitä hyödyn. Omimmaksi koen edelleen tuon suhteellisen hiljaisen tavan tehdä työtä yhteiskuntamme hyväksi ja ei tämä nyt olleenkaan niin hankalalta tai ikävältä tunnu kuin ehkä nuorempana olin aavistellut!

Viimeisen viikon aikana olen saanut kymmeniä kyselyitä siitä olenko lähdössä eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Kysyjille olen vastannut totuudenmukaisesti, että en ole miettinyt asiaa. Ja monelle jatkanut vastausta, että jos vaikka kiinnostuisinkin asiasta, niin enhän voi tietää huolisiko puolueemme minua edes ehdokkaaksi. Eletään nyt tätä kevättä, tehdään töitä ja kannustetaan Kokoomusta Eurovaaleissa 2014!