Joulun missitoiveita

Kyllä on niin vaikea kestää tätä pimeää ja koleaa. Onneksi on jotain mitä odottaa. En tiedä olenko oudoin olento, mutta aina tarvitsee olla jotain odotettavaa. Se rauhoittaa, antaa tavoitteen, potkii eteenpäin, antaa luvan haaveilla ja auttaa jaksamaan. Joulunodotus on yksi niistä parhaista. Puuha kerrallaan on lähempänä sitä turvallista, lämmintä, hämärää, maistuvaa, pehmeää, rauhallista ja tuttua aikaa. Ei minua ahdista jouluvalmistelut, niitä on kiva suunnitella jo hyvissä ajoin ja toteuttaa sitten vähän kerrallaan.

Pian on ensimmäisten valojen aika, kynttilöiden aika alkoi jo lokakuussa. Marraskuun lopussa meillä on perinteisesti ripustettu lasten joulusukat takan edustalle ja niistä on joka aamu löytynyt joku pieni yllätys jouluun saakka. Nyt alkaa äidillä vain olla haastetta astetta enemmän, kun perheen teineille ei enää kelpaa tarrat ja pampulat. Lauantai on helppo kun siihen sattuu karkkipäivä, mutta entäpä ne muut kuusi. Ihan vielä kun ei perjantaisin joulusukasta löydy sidukkaa. Eikä se kyllä takan edessä haaleaksi lämmitettynä taitaisi kelvata varttuneemmillekaan. Mutta mielelläni näen asian eteen vähän vaivaa, sillä onhan se hellyttävää kun noin muuten kaikesta murisevat teinit rientävät aamulla paljain jaloin alakertaan aamun ensimmäisenä toimena kurkistamaan mitä sukasta mahtaa löytyä.

Jouluruuista selviämme yleensä aika helpolla kun lähes puoli sukua on saanut jonkin keittiöalan koulutuksen. Se toinen puoli on kyllä niitä insinöörejä joilla ei keittiöön juurikaan ole asiaa kinkunpaistoa enempää, siinä saa sentään käyttää ihan digitaalimittaria! Loput suvusta hoitaa sitten ne palovammat ja tikkaa sormiin veistetyt vekit.  Lopputuloksena lajeja pöydässä riittää, kun mukana pitää olla jokaisen omat suosikit, osa vanhoista perinteistä ja aina myös maailman uusia tuulia.

Lahjathan se onkin se vaikein rasti. Toki edelleen keräilen pitkin vuotta eteen osuvia mielenkiintoisia juttuja, mutta perheen nuorisolle ei oikein uskalla etukäteen ostaa juuri mitään. Mieli ja trendit kun muuttuvat niin, ettei ehdi kuin oppia sen edellisen kirjainyhdistelmän. Vaikka ei se yhtään helpompaa ole kun itseltä kysytään mitä toivoisit lahjaksi. En minä osaa sanoa yhtään mitään. Pienen pohtimisen jälkeen osaan sanoa ne samat kuin joka vuosi. Jos saisi rauhassa lukea kirjaa ja syödä suklaata uudet villasukat jalassa niin siinäpä se oleellisin. Mitä tuokin sitten kertoo muuta kuin, että arki väsyttää ja sitä on tultu jo siihen ikään, että pehmeitäkin paketteja osaa arvostaa.  Vaan tänä vuonna keksinkin jo vähän isomman pehmeän toiveen, saapa nähdä toteutuuko.

Tai jospa sitä tänä jouluna toivoisikin jotain yhtä ylevää kuin missit konsanaan. Ei sen vähempää kuin maailmanrauhaa. Sitä taitaa olla nyt syytä toivoa aiempaa hartaammin. Lisäksi toivoisin mielenrauhaa ja mielihyvää koko valtakuntaan. Että aina ei reviteltäisi isoja otsikoita, odotettaisi muiden epäonnistumista, valitettaisi, kieroiltaisi, kadehdittaisi ja etsittäisi omaa etua. Jos vaihteeksi oltaisiin toisillemme ystävällisiä, luottamuksen arvoisia ja uskoisimme yhteiseen hyvään.

Sanoisinpa, että aika moderni taitaa olla tuo joulutoiveeni; maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto!

Kolumni julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 22.11.2014