Saako perhe päättää vai hoitaako yhteiskunta kaiken

Perheen merkitystä yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvoinnissa ei varmasti voi yliarvioida. Tutkimusten mukaan perheissä asuvat ovat tyytyväisempiä elämäänsä, heillä on vähemmän terveysongelmia ja he arvioivat työkykynsä keskimäärin paremmaksi kuin yksin asuvat. Perheiden yhteiskunnallinen merkitys on myös korvaamaton. Perheissä elävät ovat paremmin toimeentulevia ja he käyttävät sosiaalipalveluja ja -tukia keskimäärin vähemmän. Jos hyödyt perheellisyydestä sekä yksilöille että yhteiskunnalle ovat näin ilmeisiä niin miksi lapsiperheiden määrä jatkaa laskuaan kovaa vauhtia?

Tilastokeskuksen mukaan lapsiperheiden määrä on laskenut Suomessa 20 % viimeisen 10 vuoden aikana, muutos on huomattava. Tähän on toki monia syitä ja kaikki eivät toiveista huolimatta lapsia tai perhettä saa. Eli syyllistäminen on turhaa, mutta syitä lapsiluvun laskemiselle voi ja pitääkin aidosti pohtia.

Kun tarkastellaan yhteiskunnan toimia perheiden hyvinvoinnin eteen, huomataan, että lapsiperheet ovat olleet usein leikkausten kohteena. Vuonna 2018 poistettiin verotuksen lapsivähennys, ja vaikka sitä päivähoitomaksujen porrastuksilla kompensoitiin, pienensi se lapsiperheiden tuloja. Suuri leikkaus lapsivähennykseen tosin tehtiin jo 90-luvun lamassa eikä sitä koskaan palautettu hyvänkään talouskasvun aikana. Myös Jyväskylässä on leikattu reippaasti lapsiperheiltä. Vuonna 2002 kotihoidon kuntalisää leikattiin merkittävästi 130 eurosta ja koko 2000-luvun sitä pienennettiin portaittain, kunnes se poistettiin kokonaan vuonna 2014. Toki monen lapsiperheen hoitomaksut alenevat Jyväskylässä elokuussa, kun varhaiskasvatusmaksujen tulorajoja korotetaan ja sisaruksilta perittäviä maksuja alennetaan. Hyvä näin, mutta kyllä perheillä pitää olla myös aito mahdollisuus valita hoitaako lapset itse vai kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä.  Entistäkin aikaisemmin aloitettu, vaikka maksutonkin varhaiskasvatus ei ole kaikille se paras ratkaisu. Kyllä kodeissa ja perheissä osataan edelleen kasvattaa lapsia, ainoa oikea paikka ei ole yhteiskunnan organisoima päivähoito, jota hienommin varhaiskasvatukseksi kutsutaan.

Suunta on kuitenkin se, että maamme vihervasemmistolainen hallitus on muuttamassa perhevapaauudistuksessa kotihoidon tuen määräytymisperusteita niin, että perheiden vapaus päättää lastenhoidosta kaventuu. Todennäköistä on, että tämäkin muutos pienentää lapsiperheiden tuloja, varmuudella valinnanvapautta. Samaan aikaan kun lapsiperheiltä on leikattu ja kavennettu valinnanvapautta, on julkisen talouden menot nousseet räjähdysmäisesti. Valtion ja kuntien menot ovat tuplaantuneet 20 vuoden aikana. Myös Jyväskylän menojen kasvu on ollut samaa luokkaa.

Mitä näillä lisämenoilla on sitten saatu? Lisää erilaisia valtion ja kuntien palveluja, joiden sisällöstä ja rahoituksesta poliitikot ovat päättäneet. Useinkaan ei lapsiperheitä tukevia palveluita. Perheiden valinnanvapaus mihin käyttää omat rahansa on kaventunut kiristyneen verotaakan vuoksi, kun vasemmistolainen "valtio hoitaa kaiken" politiikka on vallannut alaa. 

Nyt on aika aidolle priorisoinnille, jossa myös perheiden tilanne ja jaksaminen otetaan huomioon. Verorasitusta, niin perheille kuin yksittäisille ihmisille, on pienennettävä karsimalla vähemmän tärkeitä palveluja (läheskään kaikki eivät ole lakisääteisiä, vaikka tähän aina vedotaan) ja ohjaamalla säästyneet veroeurot takaisin kuntalaisten omaan käyttöön. Oma kaupunkimme voisi olla suunnannäyttäjänä tässä tekemällä pitkän aikavälin suunnitelman veroäyrin laskemiseksi. Erityisesti lapsiperheiden asemaa voisi parantaa palauttamalla kotihoidon kuntalisän, joka olisi omalla tavallaan veronpalautus pienten lasten perheille.