sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Matkailu avartaa


Nyt on kesälomamatkat Tanskaan ja Poriin tehty. Jos olisin saanut päättää, niin Tanskasta olisin tuonut tuliaisiksi ns. ”Tanskan mallin” helpottamaan nuorisotyöttömyyttä ja Porista Jazzit helpottamaan kaupunkimme taloutta.

Tanskan mallissa ajatuksena on pitää työnantajan työllistämiskynnys matalana, kun irtisanominen on helpompaa ja työllistämisen sivukulut pienet. Mallissa on oleellista sekin, että työntekijän kynnys kieltäytyä töistä tai tarjotuista työllistymistä edistävistä toimista on korkea, koska kieltäytyminen todella vaikuttaa tuen saamiseen. Työntekijän kannaltakaan malli ei ole huono, sillä irtisanottaessa työntekijä pääsee korkean työttömyysturvan piiriin ja aktiivisuus säilyy, kun uusiin töihin on helpompi päästä ja tarjottuihin töihin taikka koulutuksiin tartuttava.

Ihan sellaisenaan Tanskan mallin siirtäminen Suomeen ei taitaisi onnistua, sillä mallin toteuttaminen tulisi aivan liian kalliiksi, kun työttömiä on meillä niin paljon ja toisaalta myöskin välimatkat pitkät ajatellen työllistymistä toiselle paikkakunnalle. Mutta jospa tätä voitaisiin kokeilla nuorisotyöttömyyden alentamiseen. Ainakin itse näin työnantajan edustajana ajattelisin, että helpommin ottaisin nuoren töihin pienemmällä riskillä ja kun vielä molemmat tietäisimme, että töitä on tehtävä ja asenteen oltava oikea, jotta töitä jatkossakin riittää. 

Jazzit tuovat Porin talousalueelle yli 37 miljoonaa euroa. Vertauksen vuoksi mm-rallit taitavat tuoda Jyväskylän seudulle n. kuutisentoista miljoonaa ja vievät veronmaksajilta tänä vuonna ainakin sen kaupungin 260 000 € ja päälle Jykesit, Kongressikeskukset, Keski-Suomen liitot ym. Ja kieltämättä tapahtumanakin ottaisin monestakin syystä mielummin jazzit kuin rallin, vaikka maakuntamme vahvaa ralliseutua onkin. Onhan meillä Jyväskylän kesä, vaikka lajissaan onkin aika eri tyyppinen tapahtuma. Jospa ensi kesänä itsekin olisin paremmin noihin aikoihin maisemissa, jotta ehtisin monipuolisemmin tutustua tarjontaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.