Miljoonapäätöksiä vajavaisin tiedoin

 

Joskus tuntuu, että kuntapäättäjän pitää tehdä päätöksiä vajavaisin tiedoin jos aihe on poliittisesti arka.  Viimeksi näin ajattelin 13.2. kaupunginhallituksen kokouksessa, kun listalla oli § 25 Pakolaisten kuntapaikkamäärän väliaikainen korottaminen 50:stä 150:een vuonna 2017. Tapani Mäki esitti asiaa palautettavaksi uudelleen valmisteluun taloudellisin perustein. Kannatin tätä ehdotusta, sillä mielestäni taloudelliset laskelmat eivät olleet riittävät vastuulliseen päätöksentekoon. Päätöksenteon tueksi tulee mielestäni, ilman erillistä selvityspyyntöä saada tarkka tulo- ja menoarvio, sekä esitys miten mahdolliset ylimääräiset kulut katetaan. Viime vuoden toteutuneista luvuista olisimme voineet jo jotain päätellä, mutta niitä ei käytössämme ollut. Päätöksellä oli kiire, jotta kaupunki saisi valtion tarjoaman Sylvia-hankkeen lisäbonuksen 100 000 euroa.

Päätöksenteon taustaksi saimme vain tämän tiedon: ”Kotoutumispalveluiden tuloksi on arvioitu 1,3 M€ kuluvan vuoden asiakasmääräarvioon perustuen. Tuloarviossa on huomioitu jo asiakkaina olevat sekä 200 myönteisen turvapaikkapäätöksen saavaa uutta asiakasta mukaan lukien pakolaiskiintiö(50) sekä perheenyhdistämisohjelman kautta tulevat asiakkaat. Tuloarvio kattaa kotoutumispalveluiden kustannukset vuonna 2017.”

Toivottavasti valtion korvausten lisäksi tuleva 100 000e riittää kattamaan kustannukset joita meille väistämättä tulee mm. sivistyspalveluissa, sosiaali -ja terveyspalveluissa ja kotouttamisessa. Ehkäpä tämä paikkamäärän lisäys olisi ollut aavisteltavissa jo vuoden 2017 talousarviota tehdessä, sillä Monikulttuurikeskus Glorian avustusmäärärahaa korotettiin 90 000:sta eurosta 170 000 euroon.

Miksi sitten päätöksiä tehdään vailla täyttä tietoa kustannusvaikutuksista? Minusta näyttää siltä että maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä monet päättäjät eivät uskalla kyseenalaistaa päätösesityksiä ilman pelkoa leimautumisesta. Itse teen työtä myös kotouttamisen parissa, joten tiedän millaista ja kuinka tärkeää se työ on, mutta jostain syystä maassamme vallitsee nykyään sellainen ilmapiiri, että on asioita joista ei voi puhua. Jos päätettävänä olisi ollut vaikkapa lukiorahoituksen lisäys tai kotisairaalatoiminta, keskustelua olisi ollut huomattavasti enemmän ja laskelmia ja selvityksiä päätöksenteon pohjaksi olisi tullut.

Nykyinen ilmapiiri jossa maahanmuuton kustannuksista tai mahdollisista ongelmista ei voi puhua avoimesti leimautumatta, ei tunnu minusta asialliselta, eikä myöskään pitkällä tähtäimellä maahanmuuttajien etujen mukaiselta, vaan on omiaan lisäämään epäluuloja ja vastakkainasettelua. 

Kati-Erika Timperi