tiistai 7. elokuuta 2012

Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on tärkeää ja hauskaa

Puolustusministeriön määritelmän mukaan vapaaehtoinen maanpuolustustyö on aatteellista kansalaistoimintaa, jolla lujitetaan kansalaisten maanpuolustustahtoa ja tuetaan sekä viranomaisten, että kansalaisten kykyä selviytyä eri turvallisuustilanteista. Näitä ovat rauhan aikana mm. suuronnettomuudet, laajat sähkökatkot tai pandemiat.     

Valmiuslain mukaan kuntien tulee valmiussuunnitelmissaan varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Valmiussuunnittelua johtaa kunnanjohtaja, joka myös sovittaa yhteen kunnan eri toimialojen tehtäviä. Tehtäviä riittää aivan varmasti kaikille ensiavusta muonitukseen ja psykososiaalisen avun antamiseen. Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukunnat edistävät omilla alueillaan naisten kouluttautumismahdollisuuksia ja koulutettujen naisten varaamista esimerkiksi kuntien valmiusorganisaatioihin.

Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan valmiutta ja varautumiskykyä. Naisille on tarjolla useita mahdollisuuksia kouluttautua ja sitoutua naisille soveltuviin poikkeusolojen tehtävien suorittamiseen.

Itse olin juuri 3:n päivän Ilimatar 2012 harjoituksissa Rissalassa, Karjalan lennostossa. Osallistuin tällä kertaa Selviytyminen sähköttä -kurssille. Nytpä ovat selvillä Suomen sähköjärjestelmän eri osapuolet ja monitasoinen sähköjärjestelmämme ja osaan jopa laskea voimajohdon jännitetason eristelautasten määrästä J Sen lisäksi osaamme toki varautua sähköttömyyteen ennalta ja tarvittaessa ruuanlaitto sujuu vaikka trangialla ja aggregaatinkaan käyttö ei tuota vaikeuksia.
Näitä harjoituksia järjestetään 2 kertaa vuodessa eri varuskunnissa ja aiheina voi olla esimerkiksi kenttälääkintä, katuturvallisuus, maastotaidot, ilmapuolustus jne. Todella mielenkiintoisia, opettavaisia ja hauskoja ovat olleet, joten suosittelen aivan kaikille! Ja salaa toivon, että jossain vaiheessa ainakin kurssin tai parin käyminen tulisi pakolliseksi kaikille naisille, ellei sitten ole suorittanut vapaaehtoista palvelusta.
Lisätietoa näistä kursseista löytyy sivuilta http://www.naistenvalmiusliitto.fi/nasta.php ja 24.10. klo 18-19 on mahdollisuus tulla Marttakeskukseen (Yliopistonkatu 11) kuuntelemaan maksutonta luentoa aiheesta Kotitalouksien varautuminen sähköttömyyteen. Tavataan siellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.