Järjestöt mukaan palvelutuotantoon

            Kuva Säynätsalon Marttojen tilkkupeittonäyttelystä Säynätsalopäivillä 2011

Ilokseni huomasin, että maanantaina 15.10. kaupunginhallituksen listalla oli kohta ”Toimenpidesuunnitelma yleishyödyllisten järjestöjen ja toimijoiden yhteistyöstä”. Kuin kuuta nousevaa olen odottanut jo useamman vuoden yhteydenottoa kaupungin suunnasta ja kutsua tulla keskustelemaan siitä, mikä järjestöjen rooli voisi olla kuntamme palvelutuotannossa.

Tämä ilo taisi loppua varsin lyhyeen, sillä päätöksissä lukee ”Asia jätettiin pöydälle”.

Vuosia on puhuttu siitä kuinka kolmannen sektorin työllä on yhä isompi merkitys yhteiskunnassa, kuinka kolmannen sektorin tulisi työllistää entistä enemmän ja kuinka kolmatta sektoria tulisi hyödyntää aiempaa enemmän. Mutta eiköhän meitä kuitenkin ole jo hyödynnetty niin etteivät voimat enää ainakaan nykyisillä resursseilla tahdo järjestöissä riittää.

Esimerkiksi Keski-Suomen Martat ry on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia mm. antamalla kotitalousneuvontaa. Kursseillamme on vuosittain yli 2400 osallistujaa eri asiakasryhmistä. Suurimmat asiakasryhmät ovat päihde- ja mielenterveyskuntoutujat, maahanmuuttajat, vähävaraiset lapsiperheet sekä lapset ja nuoret. Näiden lisäksi järjestämme myös kaikille avoimia ruokakursseja sekä luentoja eri kotitalouden aloilta kuten talousasioista, puhtaanapidosta ja jäte- ja energia-asioista. Talousneuvonnassa suurimmat kohderyhmämme ovat olleet mm. Ilmasotakoulun alokasryhmät sekä pitkäaikaistyöttömät. Tästä työstä olemme saaneet paljon myönteistä palautetta, sillä kaupungin talous- ja velkaneuvonnan rahkeet eivät tällä hetkellä riitä juuri muuhun kuin velkaneuvontaan.

Tänä vuonna saamme kaupungin rahoitusta 1000e lasten pikkukokkitoimintaan, aiempina vuosina emme ole saaneet mitään. Muilta paikallisilta rahoittajilta kuten kunnilta, Keski-Suomen liitolta tai Ely-keskukselta emme myöskään ole rahoitusta saaneet, vaan joutuneet haalimaan toiminnallemme rahoituksen erilaisilla hankerahoilla ympäri maata. Toisin sanoen se mitä teemme keskisuomalaisten ihmisten hyvinvoinnin eteen, rahoitetaan jossain muualla. Tämän luulisi olevan jo kuntiakin houkutteleva ajatus, että jostain saataisiin lisäapuja palvelujen tuotantoon. Mutta ehkä asiaa ei ole kukaan ajatellut, tai sitten meitä järjestöjä pidetään edelleenkin ammattitaidottomina puuhastelijoina, joita ei kannata niin vakavasti ottaa.

Mielestäni ainakaan tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ei olisi varaa ylimielisyyteen, vaan osattava tehdä aitoa yhteistyötä. Yhteistyötä niin, että yhdessä pohdittaisiin millaista ammattitaitoa järjestöistä löytyy, millaisia hankkeita olisi järkevää toteuttaa ja mistä löytyisi rahoitusta ja millaisia palveluita järjestöt voisivat tuottaa, jotta seutumme saisi mahdollisimman suuren hyödyn kolmannen sektorin toiminnasta. Tällä hetkellä osa järjestöjen toiminnasta voikin olla puuhastelua, kun ei oikein tiedetä mitä meiltä odotettaisiin, mihin meitä tarvittaisiin ja mitä saisimme tehdä tässä tiukoin normein ja laein säädellyssä yhteiskunnassa. Mutta monessa järjestössä on todella ammattitaitoista väkeä töissä ja osaaminen sellainen voimavara, jota ei kannattaisi jättää käyttämättä. Emmehän me järjestöt ole uhka julkisen sektorin palvelutuotannolle, vaan tuhannet apukädet yhteisen hyvinvointimme toteuttamiseen.

Asuttuani Keski-Euroopassa useampia vuosia, huomasin miten hienosti järjestöpuoli voikaan toimia osana palvelutuotantoa. Monessa maassa järjestöjen taloudelliset resurssit ovat aivan toista luokkaa kuin meillä. Usein valtio ja kunnat rahoittavat toimintaa mittavastikin, siten että budjetista katsotaan suoraan isompi siivu järjestöille ja se jaetaan sen mukaan, mitä palveluita minkäkin järjestön kanssa on sovittu tuotettavaksi.

Itse olen työskennellyt sekä yksityisellä, julkisella, että kolmannella sektorilla ja oman kokemukseni pohjalta uskallan väittää, että kolmas sektori on ollut noista kaikista kaikkein kustannustehokkain tapa tuottaa palveluita. Järjestöissä on totuttu pienillä panoksilla, mutta sitäkin suuremmalla tekemisen innolla tuottamaan vaikuttavaa tulosta.

Vielä kun saataisiin meillä Suomessakin tuota lainsäädäntöä vähän tolkullisemmalle kantille, niin järjestöjen olisi helpompi toimia. Englannissa opiskellessani sain tutustua yhteen heidän tapaansa edistää kansalaisten hyvinvointia. Kylmäkuljetusauto kiersi koulusta, virastosta ja yrityksestä toiseen keräämässä ruokaloista ylitse jääneen ruuan ja kuljetti ne jaettavaksi työttömien ruokalaan tai asunnottomien keskukseen. Mitä tehdään meillä? Ruoka kipataan biojätteeseen, kun lainsäädäntö estää sen syöttämisen edes possuille. Kyllä olisin niin iloinen jos meilläkin saataisiin tuo ketju toimimaan, kun samaan aikaan osa perheistä elää niukalla ravitsemuksella, josta on aivan varmasti korkeampi riski sairastua kuin tuosta hygieenisesti talteen kerätystä ruuasta. Missä haluamme oikeasti elää; holhousyhteiskunnassa vai hyvinvointiyhteiskunnassa?