Odotettu vastaus

Selvittelin leikkitelineasiaa kyseisen lausunnon antaneelta viranhaltijalta ja sain sen suuntaisen vastauksen kaupunginpuutarhurilta kuin olin kuvitellutkin:

"Leikkivälineiden turvallisuus on välinevalmistajan, tässä tapauksessa ahtaasti tulkiten leikkivälineen luovuttajan vastuulla. Koska välineet ovat vanhoja emme voi taata niiden kuntoa, mistä seuraa pahimmassa tapauksessa vahingon sattuessa, että lasku tulee kaupungin maksettavaksi. Vahingon mahdollisuuksia syntyy myös asiantuntemattoman ja virheellisen pystytyksen seurauksena. ".

Mitään selvää pykälää tmv. ei siis ainakaan vielä löytynyt ja ihan tällainen vastaus ei minua tyydyttänyt, joten Timo Koivisto jatkaa asian selvittelyä. Ja kun kuluttaja-asiat -ja lainsäädäntöhän ovat juuri ominta alaani, selvittelin asiaa myös Kuluttajaviraston kanssa, sillä leikkikentät ja leikkivälineet ovat kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia. Toivon, että saan tällä viikolla vielä virallisen vastauksen heiltäkin.

Täytyy kyllä todeta, että todella ahtaasti tässä ollaan nyt sitten asiaa jälleen kerran tulkittu. Pitäisikö ehkä kieltää kaikkien omiin ja taloyhtiöiden pihoihin laitettavat telineet, sillä ainahan on mahdollista että ne on pystytetty väärin. On totta, että leikkipaikoilla on turvallisuudesta huolehtiminen omistajan vastuulla ja vastuu säilyy omistajalla, vaikka ylläpidosta huolehtisikin joku muu taho. Mutta jos esim. asukas haluaisi omaan pihaansa ostaa telineen, niin eiköhän silloin olisi myös vastuussa telineestä joka siellä omalla pihalla sijaitsee. Sen sijaan taitaa olla monimutkaisempi kysymys, voisiko esim. asukasyhdistys saada lakkautettuun lähipuistoon hallintaoikeuden ja pystyttää sinne välineet, joiden kunnossapidosta vastaa asukasyhdistys. Mutta saattaisihan joku vastaava malli olla hyvällä tahdolla ja maalaisjärjellä hoidettavissa.

Samalla tässä tulee pohtineeksi, voisiko käytöstä poistetut, mutta täysin käyttökuntoiset telineet siirtää sen verran nätisti varastoon odottamaan, että niistä olisi vielä jatkossakin käytettäväksi esim. myymällä asukasyhdistyksille tai yksittäisille kaupunkilaisille. Kovin moni on kauhuissaan katsellut, kuinka ihan käyttökelpoiset välineet surutta nostellaan kaivinkoneella lavalle. Eihän tuolla myynnillä varmaan kaupungin taloutta kuntoon saisi, mutta olisi edes jonkinnäköinen osoitus siitä, että resurssiviisaus ei ole vain hienoja strategioita.

Järki käteen Jyväskylä

 

Ei voi kyllä taas kuin päivitellä kaupunkimme leikkipuistoihin liittyvää touhua. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, hieman eri näkökulmasta. http://kati-erika.blogspot.fi/search?updated-max=2012-10-15T11:22:00-07:00&max-results=7

Miten on mahdollista, että kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen vetoaa siihen, että käytöstä poistettuja leikkitelineitä ei voi myydä eteenpäin, koska vastuu telineen turvallisuudesta ei siirry ostajalle.  Nyt on kyllä ihan pakko lähteä selvittelemään missä tällainen laki seisoo.  Tässähän voisi alkaa epäilemään, että kaupunki ei voi myydä esim. omistamiaan autojaan eteenpäin, sillä vastuu turvallisuudesta ei siirry uudelle kuskille?

Olen itse asunut neljä vuotta Budapestissä ja edelleen käyn siellä vuosittain lomailemassa. Toukokuussa kävin katselemassa entistä kotiamme ja kiertelin lähipuistoja ja ulkoilualueita. Yllä oleva kuva on sieltä. Kaupungin puistosta. Jos en ihan väärin muista, niin Unkarikin on EU-maa. Sattuupa olemaan vielä Nato-maakin, mitä en yhtään pistäisi pahaksi meilläkään.

Kovin toisen näköisiä ovat puistojen leikkitelineet siellä tavallisilla asuinalueilla, näin monessa muussakin Keski-Euroopan kaupungissa. Toki viimeisen päälle hienoja puistoja löytyy sieltäkin, mutta vain muutamia. En toki ole hienoja leikkipuistoja vastaan, mutta  riittäisikö joskus vähän vähempikin, jossa jäisi tilaa lapsen omalle luovuudelle, eikä kaikki olisi valmiiksi rakennettuja kalliita elämyspuistoja. Johtuuko tämä ero leikkipuistojen tasossa nyt siitä, että meillä on eri lait vai noudattavatko toiset lakia omaksi tappiokseen asti ja toiset ehkä vähän lievemmin.

Onko tosiaan niin, että Suomessa suurin uhka mitä lapsiamme kohtaa, ovat leikkipuistojen välineet?

Ehkä olisi oikeasti pohdittava onko tämä maa lakeja vai ihmisiä varten. EU-rekisterissä on kutakuinkin 17684 voimassa olevaa säädöstä. Suomessa meillä on vielä 1700 omaa lakia ja siihen vielä päälle asetukset, ohjeet ja muut normit joita todella on ja riittää. Vuonna 2013 säädöskokoelmassamme julkaistiin 1331 säädöstä. Näistä eduskunnan käsittelemiä lakeja tai muutoksia oli 635. Uusia lakejakin eduskunta sääti 84. Kyllä, eduskunnan tehtävä on nimenomaan säätää lakeja, mutta eikö meille entiset lait riitä tai ainakin vähän vähempi määrä uusia. Jotenkin tuntuu siltä, että kansanedustajamme haluavat aina vaan lisää ja lisää lakeja. Taitaa lakien säätäminen olla liian helppoa nykyään ja tehtaillaanko niitä samalla innolla kuin esimerkiksi valtuustoaloitteita siinä toivossa, että saadaan oma nimi esiin. En tiedä, mutta tolkuttomalta tämä nykymeno tuntuu. Voisiko seuraavan eduskunnan tavoite olla turhien lakien ja säädösten purkaminen ja kansalaisten vapauden ja vastuun palauttaminen.  

Harkinta-aikaa

Tämä loppukesä on aikaa, jolloin moni poliitikko miettii lähtisikö ehdolle eduskuntaan. Ymmärrän tuon myllerryksen mitä mielissä käy. Riittääkö oma osaaminen, mitkä ovat ne minulle tärkeimmät asiat, kestänkö vaalikiertueen tahtia, jaksanko henkistä painetta ja jatkuvaa arvostelua.

Itselle tuntui jotenkin luontevalta jatkolta pohtia ihan tosissaan seuraavaa askelta, sillä kunnallispolitiikka on tullut nyt viimeistään tutuksi, kun päivittäin sen kanssa on tekemisissä. On helpompaa kun tietää miten kuntataloudessa asiat toimivat, peilata valtion tason päätösten heijastumista kuntiin, kotitalouksiin ja yksittäisiin ihmisiin.

Omiksi vahvuuksikseni tiesin talouden, kolmannen sektorin ja kotitalouksien haasteiden tuntemuksen. Yliopistossa pääaineeni oli kuluttajaekonomia ja siitä olen kyllä aidosti ylpeä. Meitä Viikistä valmistuneita on vähän, kaksitoista opiskelijaa otetaan vuosittain alaa opiskelemaan. Monelle kuluttajaekonomia ei kerro oikein mitään. Suurimpia ainekokonaisuuksia omissa opinnoissani olivat kansantaloustiede, kuluttajakäyttäytyminen, tilastotiede, sekä rahoitus ja lainsäädäntö.

Kun minua pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin, tarvitsin minäkin harkinta-aikaa. Sen olin jo valtuustossa ja kaupunginhallituksessa huomannut, että asiat eivät ole mitään ydinfysiikkaa tai kvanttimekaniikkaa, mutta aikaa, asioihin perehtymistä ja johdonmukaisuutta tarvitaan. Niihin olin valmis. Vaan edelleen mietitytti se yksi ikävä puoli, mikä näyttää leimaavan nykyaikaa.

Kaikki on julkista, poliitikot yleistä riistaa ja yksityisyyttä tai arvostusta ei ole juuri olemassakaan. Viime vuosien tuntumalla sanoisin, että ne pitävät kovinta meteliä ja arvostelevat suurimmalla äänellä, ketkä eivät ole itse valmiita käyttämään omaa aikaansa yhteiskuntamme hyväksi. Sieltä tulee ne kärkevimmät arvostelut ja herroittelut ja kohinat suurista palkkioista. No, sen voin kyllä kertoa, että ei tätä kaikkea ihan vain rahan voimalla jaksa, esim. itselleni jää yhden kokouksen palkkiosta käteen 48 euroa ja kokoukseen valmisteluineen kuluu aikaa viidestä tunnista eteenpäin.

Kyllä isoimmat taistot kävin itseni kanssa juuri tuosta yksityisyyden menettämisestä. Nykyinen ilmapiiri on se, että kaikkea saa kuvata, kaikkea saa haukkua ja mitä negatiivisempaa sen parempaa. Lasteni vuoksi harkitsin asiaa pitkään. Itse en ole vielä joutunut kovin negatiivisten asioiden kanssa tekemisiin, ainoastaan ulkonäköni vuoksi. Olen saanut kuulla kuinka olen ”päässyt piireihin” vain ulkonäköni vuoksi, toisaalta olen saanut kuulla, että inhoan sinua ulkonäkösi takia, kuullut olevani ruma tai kotkannenäinen kuiva ämmä.  En voi väittää etteivätkö nämä kommentit olisivat missään tuntuneet ja saaneet pohtimaan aiempia hetkiä elämässäni, joissa olen ulkonäköäni joutunut miettimään vaikka koskaan en itseäni ole kummoisena pitänyt ja asialle kauheasti aikaa suonut. 

Mutta enemmänkin olen huolissani lapsista ja nuorista. Millaisen kuvan me aikuiset heille annamme, jos toisen arvostelu on ihan ok ja hyväksyttävää. Jättääkö joku elämässään jotain tekemättä, tai luopuuko unelmistaan siinä pelossa ettei jaksa paineita ja arvostelua. Harva meistä on ulkonäköään, perhettään tai elintasoaan saanut lapsuudessaan valita. Niillä mennään mitä on ja aina voi koittaa parantaa, mutta se ei voi olla mikään itseisarvo, vaan se, että saisi elää onnelliseen elämän hyväksyttynä ja rakastettuna. Ulkonäöllä tai varallisuudella kun ei kuitenkaan ole lopulta merkitystä, ainoastaan sillä mitä on antanut toisille.

Mikä sitten auttaa jaksamaan. Hyvät keskustelut ihmisten kanssa, kun vaikeistakin asioista puhutaan rakentavaan sävyyn ketään syyttelemättä ja toisia mustamaalaamatta. Toisten poliitikkojen tuoma tuki ja ymmärrys, että samassa veneessä ollaan ja vaikeuksista huolimatta haluamme saada asioita parempaan suuntaan ja yhteiskuntaamme kestävämmälle pohjalle. Myös tunne siitä, että itse ainakin on yrittänyt.

Toivon tsemppiä, lujaa luonnetta ja vahvaa itsetuntoa kaikille ehdolle lähteneille tai sitä harkitseville.  Ja suvaitsevaisuutta, lämmintä sydäntä ja kaunista käytöstä meille kaikille!

Valtuustovuosi takana

                                              Kuva: Marjo Pakka

Niin vaan on ensimmäinen valtuustovuosi ja monet vaalit ja valinnat takana. Kiitos kaikille minua tukeneille.

Muutama vuosi sitten pohdin hartaasti yrittääkkö  yhdistystoiminnasta näkyvämmin mukaan kunnallispolitiikkaan. Kuukausia asiaa pohdittuani ja kymmenien ihmisten kanssa juteltuani päätin kokeilla miten käy. No hyvinhän siinä kävi.

Ennakkoasenteeni oli vähän kaiken suhteen – pessimisti ei pety. Ja täytyy todeta, että tuo oli juurikin minulle sopiva näkökulma. Olin toki pitkään politiikkaa seurannut ja usein turhautunut ja välillä kiukustunutkin sitä touhua katsellessa ja kuunnellessa. Niin usein tuntui aivan tossijaiset asiat nousevan päällimmäisiksi, oman edun tavoittelijat eivät näyttäytyneet vähemmistönä, pienet piirit kiehuvat omissa keitoksissaan ja vouhotusta tuntui riittävän vähän joka asiassa.

Aatokseni ei tuosta juuri ole muuttuneet. Tuohon kaikkeen olen törmännyt, lisäksi harmittaa joidenkin valtuutettujen epäkohtelias käytös; kuten huutelu salissa, nukkuminen valtuuston aikana, omien asioiden ja etujen ajaminen, juoruilu ja erinäisten pelien pelailu, toisten mollaminen, halveksuminen ja eriarvoistaminen puolueen, aatteen tai mielipiteiden perusteella jne. Sydämensivistyksen soisin olevan aatteenpaloa vahvempaa.

Mutta…..monen monta hyvääkin asiaa on tullut eteen. Olen saanut tavata mukavia ihmisiä (kyllä, yli puoluerajojen) joihin en välttämättä olisi muuten törmännyt, olen saanut uskomattoman paljon kauniita viestejä, terveisiä ja toiveita kuntalaisilta ja päässyt perehtymään oikein perusteellisesti muutamiin minua todella kiinnostaviin asioihin.

Vouhotus ei edelleenkään ole minua varten, kuten ei yhden asian puolesta kampanjointi tai puheiden pitäminen puhumisen ilosta. Olen kyllä kova puhumaan, mutta usein olen enemmänkin tarkkailijan roolissa.  En kylläkään siksi etten uskaltaisi sanoa mitä ajattelen, usein vain koen että ihan jokaista asiaa ei tarvitse härkkiä. Mieluummin kerään tietoa, analysoin ja muodostan mielipiteeni niiden perusteella ja jos oikein sopiva tilaisuus tulee, voin jopa sanoa jotain!! Intohimoni on erityisesti talous.  Saatan olla juuri se ikävä ämmä joka pyytää tarkempia tuloslaskelmia nähtäväksi tai tilastotietoja aiemmilta vuosilta, jotta pääsen lukujen taakse.  Niihin olen hautautunut usein huomaamattani pitkiksikin ajoiksi ja kehtaanko edes sanoa millaista iloa olen joskus tuntenut kun olen mielestäni löytänyt luvuista yhteyksiä asioille. Vaikka talousasioihinkin keskittymisen voisi nähdä myös yhden asian ajamisena, koen että on kuitenkin kyse asiasta joka koskettaa kaikkia kuntalaisia, ei vain lapsia, vanhuksia, keski-ikäisiä tai maahanmuuttajia.  Jos talousasiat on kunnossa, kaikki saavat siitä hyödyn. Omimmaksi koen edelleen tuon suhteellisen hiljaisen tavan tehdä työtä yhteiskuntamme hyväksi ja ei tämä nyt olleenkaan niin hankalalta tai ikävältä tunnu kuin ehkä nuorempana olin aavistellut!

Viimeisen viikon aikana olen saanut kymmeniä kyselyitä siitä olenko lähdössä eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Kysyjille olen vastannut totuudenmukaisesti, että en ole miettinyt asiaa. Ja monelle jatkanut vastausta, että jos vaikka kiinnostuisinkin asiasta, niin enhän voi tietää huolisiko puolueemme minua edes ehdokkaaksi. Eletään nyt tätä kevättä, tehdään töitä ja kannustetaan Kokoomusta Eurovaaleissa 2014!

Osuuspankin vaalit

Kun on valmistunut taloustieteen laitokselta, pääaineena kuluttajaekonomia, eipä ehkä  kauheasti tarvitse selitellä mielenkiintoa pankin edustajiston toimintaa kohtaan.

Työssäni näen hyvin erilaisia lähtökohtia perheiden valmiuksissa hoitaa talouttaan ja raha-asioitaan. Velka- ja talousneuvonta ovat osa työtäni ja kotitalouksien rahoitukseen liittyvät asiat hyvin lähellä.

Työni kautta myös yrityspuolen pankkipalvelut ja valitettavasti erityisesti puutteet niissä ovat tulleet varsin tutuiksi. Pienimuotoinen sijoittaminen on ollut oman ammattitaidon ylläpitämisen vuoksi harrastukseni jo jonkin aikaa.

Olen aina ollut kiinnostunut talousasioista ja vahvuuteni onkin talousosaamisessa ja varmassa päätöksenteossa. Päätökseni perustan faktoille, unohtamatta arvoja ja ihmisiä, joihin päätökset vaikuttavat.

Uskoisin tuovani monipuolista näkemystä ja osaamista Osuuspankin edustajistoon numerolla 99.

Palveluita linjaamaan

Kunnilla on tällä hetkellä 535 lakisääteistä tehtävää ja velvoitetta. Tuo määrä on onneksi lähiaikoina vähenemässä, mutta siitä huolimatta tekemistä jää. Jää myöskin pohdittavaksi mitä palveluita halutaan noiden lakisääteisten lisäksi ylläpitää ja miten nuo lakisääteisetkin palvelut järjestetään.

Ikävä tosiasia on, että rahaa ei enää riitä kaikkien palveluiden ylläpitoon saati uusien tarjoamiseen. Useampiin olemassa oleviin toki riittää, mutta ei aivan jokaisessa totutussa palvelupisteessä. Ja mitä enemmän palveluita haluamme, sitä enemmän on otettava lainaa. Onko se tasa-arvoista, että meidän sukupolvemme ottaa lainaa, jonka meidän lapsemme ja lastemme lapset saavat aikanaan maksaa?

Säästöpäätökset ovat vaikeita asioita, mutta välttämättömiä. Jyväskylässä on tekeillä palvelulinjaus. Palvelulinjauksissa käsitellään niitä periaatteita, joilla Jyväskylän kaupungin palvelut järjestetään tulevaisuudessa talouden kannalta kestävällä tavalla lähivuosina. Linjauksissa kuvataan palveluiden olennaiset muutokset, joilla on merkitystä talouteen tai palveluiden tuottamistapoihin. Linjauksessa otetaan siis kantaa siihenkin mitä palveluita kaupunki tuottaa itse ja mitä hankitaan ostopalveluna tai muilla tavoin.

Palvelulinjauksen tekeminen ei ole todellakaan helppoa. Niin monta kuin on palvelun käyttäjää, on myös mielipidettä siitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Paljon riippuu myös siitä,  mikä kanta palveluiden tarkasteluun halutaan ottaa.

Esimerkkinä vaikkapa tämän iltainen valtuusto, jossa kävimme läpi tänään pienten kouluyksiköiden muodostamisen kriteereitä. On selvää, että meistä jokainen haluaisi puolustaa kyläkouluja. Mutta silloin kun on oikeasti saatava säästöjä aikaan, on kyläkoulutkin otettava tarkkailtavien asioiden listalle. Jokainen meistä myös ymmärtää sen, että koulu jossa on parikymmentä oppilasta ei voi olla kovinkaan kustannustehokas. No seuraavaksi tullaan siihen, onko raha ainoa asia joka näitä asioita määrittää. Ei varmasti ole.

Vaikka kyläkoulut kovin idyllisiltä meistä monista kuulostavatkin, niin aina ne eivät kuitenkaan sitä ole. Mitä jos koulun ainoa opettaja ei pystykään antamaan laadukasta opetusta kaikille ja kaikissa aineissa. Mitä jos esim. tämän päivän tekniikka ei ole siinä määrin hallussa, mitä nykykouluissa pitäisi. Löytyykö tarvittavaa osaamista erilaisille oppijoille tai taitoa ristiriitojen ratkaisuun. Miltä tuntuu käydä koulua, jossa ei ole omaikäisiä kavereita jne.

Usein vedotaan tasa-arvoisuuteen. Onko oikein, että kyläkoulut lakkautetaan ja lapset joutuvat pitkienkin matkojen päähän kun toiset saavat käydä koulua lähellä. No ei varmaankaan aina ole, mutta se on myöskin tosiasia, että iso osa ellei puolet näistä kyläkoulujen lapsista kuuluvat jo koulukyydin piiriin. Seuraava argumentti on, että lapset joutuvat ainakin odottelemaan koululla kohtuuttomia aikoja, jotta kuljetukset lähtevät. Osa varmasti joutuu, ja osa toisaalta saa tehdä läksyjä koululla tai käydä kerhossa sen sijaan, että viettäisi iltapäivät kotona yksin. Seuraavaksi sanotaan, että miten tuollaiseen sitten on rahaa jos kouluihin ei. Kaikkea sitä rahaa ei suinkaan tarvitse sivistystoimen puolelta etsiä, sillä onhan meillä vahva kolmas sektori joka näitä palveluita voi tuottaa. Ja ehkäpä koulukyytien kautta myös alueen vanhusten elämänlaatu paranisi, jos samaan kyytiin koululaisten kanssa pääsisi vaikka asioilla käymään ja toisaalta eri ikäisten ihmisten luonteva kanssakäyminenkin näin lisääntyisi. Tai onko se tasa-arvoa, että pienen koulun ylläpitoon ja väistämättömiin remontteihin laitetaan rahaa, kun samalla rahalla voitaisiin isommassa koulussa saada lisää resursseja useammalle lapselle.

Mitä tällä nyt sitten halusin sanoa. No ainakin sen, että asioita ei pidä katsoa vain yhdestä näkökulmasta. Kun malttaa laajentaa näkökulmaa, niin asiat saattavat näyttääkin hieman toiselta. Ja halusin kannustaa myös kaikkia kaupunkilaisia osallistumaan palvelulinjausten tekoon, kun siihen on nyt mahdollisuus esim. nettisivujen kautta.

Kuntien tehtäviä voi käydä vilkaisemassa täältä: http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20130117Kuntie/Kuntien_tehtaevien_kartoitus_finaali_NETTI.pdf

Ja ideoita ja ajatuksia Jyväskylän palvelulinjauksia varten voi jättää täällä:

https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Hankkeet/Jyvaskylan_kaupungin_palvelulinjaukset

Keskimaan vaalit

 

Miksi lähdin ehdolle? No siihen on montakin syytä. Aiemmin olin sitä mieltä, että samojen ihmisten ei pitäisi pyöriä joka paikassa – ja toki osittain olen samaa mieltä edelleen.  Ärsytti oikeasti samat naamat ja temput vuodesta toiseen ja ärsyttää vieläkin. Kyse ei kuitenkaan ole siitä kuuluisasta takinkäännöstä tälläkään kertaa J

Usein kuulee sanottavan, että miten kaupunginvaltuutettu voi istua myös Keskimaan edustajistossa, kun sama henkilö päättää esim. kaavoituksesta ja ilmankos Keskimaa saa aina parhaat tontit. No, kaava-asiat harvemmin tulevat valtuustoon, vaan kyllä ne pääsääntöisesti lautakunnissa käsitellään. Ja uskon myös siihen, että fiksu valtuutettu tajuaa jäävätä itsensä silloin, kun asia tulee liian lähelle. Näin ei tunnu kaikki valtuutetut kuitenkaan tekevän, mutta toiset hyvinkin tarkasti….näyttäisipä olevan vähän puoluesidonnaistakin.

Mutta ne perimmäiset syyt.  No yksi merkittävimmistä syistä on se, että meidän pientenkin yritysten sanaa kuultaisiin ja meillekin jäisi elintilaa kuitenkin kohtuullisen isossa kaupungissamme. Tietysti enemmän olemme kuluttajan armoilla, kun emme pysty tarjoamaan bonusta ja puoli-ilmaisia pullakahveja, mutta me kilpailemme sen sijaan yksilöllisyydellä, tuoreella ja aidosti paikanpäällä valmistetulla laadukkaalla ruualla ja hyvällä palvelulla ja lämminhenkisyydellä. Pienen yrityksen edustajana toivoisin enemmän yhteistyötä seutumme yritysten ja Keskimaan välillä, sillä uskon sen hyödyttävän kaikkia osapuolia.

Toinen intressini on lähiruuan saatavuuden ja käytön edistäminen. Mitä lähempänä ruoka on valmistettu, sen tuoreempaa se on. Sitä helpommin tuottaja pystytään selvittämään ja voidaan hyödyntää vuodenaikojen mukaista ruokaa. Samalla voidaan vaalia suomalaisia ja maakunnallisia ruokaperinteitä ja lähiruoan käyttö lisää myös seutumme taloudellista hyvinvointia. Näin ollen näkisin erittäin tärkeänä, että lähiruuan tuottajat kutsuttaisiin yhteiseen neuvottelupöytään pohtimaan, millaisia toiveita kuluttajilla on, millaisia intressejä ja tarpeita Keskimaalla ja mitä tuottajat voivat tarjota ja miten. Liian usein kuulee, että Keskimaan volyymi on sellainen, ettei pienten tuottajien kapasiteetti riitä. No mitäpä jos lyötäisiin yhteen saman alan tuottajat ja heiltä tilattaisiin yhteishankintana. Näin esim. Petäjävedellä ja vaikkapa Toivakassa toimivat lammastilat voisivat etsiä yhteistyöetuja ja yhdessätuumin hoitaa tilatut tuotteet ja toimitukset.

Kolmas mielenkiinnon kohteeni on Keskimaan yhteiskuntavastuu. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, kuinka Keskimaa jakaa voitostaan seudun hyvinvointiin oman osuutensa muutoinkin kuin yhteisöveroina. Eli millaisia tapahtumia ja yhteisöjä tuetaan sponsoroinnein jne. Mieluusti näkisin, että monet yleishyödylliset järjestöt (muutkin kuin urheiluun liittyvät) voisivat toimia Keskimaan yhteistyökumppaneina. Esimerkiksi Martat järjestävät esim. vähävaraisille lapsiperheille, työttömille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille, sekä maahanmuuttajille kursseja, jotka edistävät osallistujiensa arjen hallinnan taitoja ja lisäävät kotitalouksien hyvinvointia. Vastaavan tapaisia toimijoita on seudulla monia. Voisikohan yhteistyö näiden järjestöjen kanssa olla yksi tapa kantaa yhteiskuntavastuuta ja lisätä maakuntamme hyvinvointia. Yhteiskuntavastuuseen liittyy mielestäni myös työntekijöistä huolehtiminen, eli en kyllä näe suotavana sitä, että alan työsopimuslakia rikotaan, vaan työnantajan tulisi ensisijaisesti pitää huolta omien työntekijöidensä toimeentulosta ja hyvinvoinnista ja vasta sen jälkeen harkita vuokratyöfirmojen käyttöä.

Tässäpä päällimmäiset ajatukseni siitä, miksi minua kiinnostaisi toimia Keskimaan edustajistossa. Numeroni Keskimaan vaaleissa on 159.